Lifestyle

Onnentunne ja pumpulinpehmeys näkyvät kasvoilla

*Kaupallinen yhteistyö: Kauneushoitola Pumpulipallo, Onnentunne ja pumpulinpehmeys näkyvät kasvoilla, tuotteet saatu ja kasvohoidosta saatu alennusta

Aloitin viime vuoden puolella säännöllisen käynnin Kultaranta Beautyssä ja Kauneushoitola Pumpulipallossa. Aiemmin kävin kasvohoidoissa ehkä kerran vuodessa ja nyt tämä ihana ihonhoitorutiini toistuu noin kahden kuukauden välein. Alkutilanteessa ihossani oli havaittavissa pieniä näppyjä sekä kuivuutta ja karheutta ja nyt, kolmen käynnin jälkeen, huomaan, että ihoni voi paremmin, kun sitä on ravittu säännöllisesti ja oikeanlaisilla tuotteilla, myös kotona. Maaliskuun ylläpitokasvohoidon yhteydessä päivitettiin myös ihonhoitotuotteitani.

Iho tarvitsee ravitsevaa hoitoa ympäri vuoden

Saavuin Sannan hoidettavaksi maaliskuun puolessa välissä ja innolla odotin minulle tehtävää ylläpitokasvohoitoa, joka oli tälläkin kertaa hyvin lempeä. Vaihdoimme kuulumiset ja asetuin mukavasti hoitopöydälle. Sanna peitteli minut lämpimällä viltillä ja oloni rentoutui täysin unohtaessani kaiken muun keskittyen omaan hyvinvointiini rauhallista musiikkia kuunnellen.

Kasvohoito aloitettiin meikittömän ihoni pintapuhdistuksella ja entsymaattisella kuorinnalla. Hieronnassa Sanna käytti kosteuttavaa, BTB13-tuotesarjan, Recharge Sleeping Maskin ja Omega-3 Arctic Berry Oilin seosta. Arktiset marjat saavat voimansa Pohjolan yöttömän yön auringosta ja Sanna kertoi niistä saatavan hierontaöljyn sisältävän mustaherukan, vadelman, mustikan, tyrnin ja karpalon siemenöljyjä. Ne toivat iholleni korkealaatuisia vitamiineja ja omega-3-rasvahappoja. Poskillani on couperosaa ja tästä syystä hieronta oli lempeän kevyttä, jotta ihoni pintaverenkierto ei turhaan yliaktivoituisi. Samalla hieronta rentoutti kasvojeni lihaksia elvyttäen ihoa ja auttaen aineita imeytymään. Nautin joka hetkestä ja siitä, että ihoni sai sen kaipaamaa hellää hoivaa.

Nautin joka hetkestä ja siitä, että kasvoni saivat kokonaisvaltaisen hellää hoivaa.

Hieronnan jälkeen Sanna lisäsi kasvoilleni BTB13 Recharge Sleeping Mask -naamiota ja se vaikutti kasvoillani vajaan kymmenen minuutin ajan. Vaikutusajan jälkeen naamio huuhdeltiin pois ja kasvoilleni lisättiin BTB13 Clarifying Toneria, joka tasapainotti ihoni pH-arvoa. Piparmintun tuoksuinen hoitoneste antoi kasvoilleni kosteutta vieden ajatukseni kesäiseen puutarhaan rentouttaen oloani lisää kasvohoidon edetessä. Lempeän kasvohoidon jälkeen Sanna taputteli iholleni BTB13 Intense Hydration Seerumia, joka on aikuisen ihon hoitoseerumi ja se sisältää runsaasti ihoa kosteuttavia ja täyteläistäviä aktiiviaineita. Tunninmittaisen kasvohoidon kruunasi BTB13 Medical Dry Skin Cream antaen kokonaisvaltaisen hyvänolon tunteen kasvoilleni.

Kotihoitotuotteiden päivittäminen Naviterin ihoa hellivillä tuotteilla

Jo käytössäni olevien tuotteiden lisäksi sain Sannalta mukaani neljä erilaista Naviter Oy:n tuotetta. BTB13 hoitoseerumi, saman sarjan täyteläinen hoitovoide ja ravitseva yönaamio sekä EKOPHARMAn hoitava sinkkipasta tulisivat lisäämään ihoni hyvinvointia.

BTB13 Medical Skin Relief Serum – vahvistava hoitoseerumi

BTB13 Medical Skin Relief Serumia levitän puhtaille kasvoilleni kasvoveden levittämisen jälkeen. Lisään sitä myös kaulalle ja yritän muistaa dekolteenkin. Kätevästä pumppupullosta saan annosteltua juuri sopivan määrän seerumia. Aamuin illoin lisättävä hoitoseerumi rauhoittaa, kosteuttaa ja vahvistaa herkästi reagoivaa ihoani sisältäen muun muassa ihon mikrobiomia vahvistavia prebiootteja. Ihon punoitusta laskeva DPG, luonnollinen lakritsahapon suola sekä ihoa uudistava ja pehmittävä B5-vitamiini kosteuttavat ihoa, samoin seerumin hyaluronihappo vahvistaa sitä. Lähes tuoksuttoman seerumin koostumus on kevyt ja se imeytyy nopeasti ihooni valmistaen sitä hoitovoiteelle tai naamiolle.

BTB13 Medical Dry Skin Cream – täyteläinen hoitovoide

BTB13 Medical Dry Skin Cream on täyteläinen ja suojaava hoitovoide ja se hoitaa ihoani pehmentäen sitä ravitsevilla mustaherukan- ja ruusunmarjan siemenöljyillä. Tällä hetkellä levitän voidetta yöksi, sillä minulla on vielä sarjan tuotevalikoimasta poistunut Sensitive Cream käytössä päivisin. Kun se loppuu, käytän voidetta myös aamuisin seerumin jälkeen. Hoitovoide edistää ihoni kosteudensitomiskykyä, vahvistaa sen rakennetta ja lisää luonnollista vastustuskykyä. Herkän ja kuivan ihon hoitovoide imeytyy helposti iholleni ja jättää kasvoilleni pehmeän samettisen tunteen.

BTB13 Recharge Sleeping Mask – heleyttävä yönaamio

BTB13 Recharge Sleeping Mask on ihoa heleyttävä yönaamio kuivalle ja kosteusköyhälle iholle. Tämän ihanan täyteläisen naamion levitän kasvoilleni kahdesti viikossa ja pesen sen aamulla pois. Lisään naamion puhtaille kasvoille kasvoveden ja seerumin jälkeen. Yön aikana B3-vitamiini kosteuttaa ja vahvistaa ihoani sekä hoitaa sitä ehkäisten ikämuutoksia. Prebiootit rauhoittavat ihoa ja aamulla se on levänneen ja heleän näköinen.

EKOPHARMAn Karpalo Sinkkipasta – tehohoito tulehduksiin

Aina silloin tällöin, useimmiten stressin alaisena tai herkuttelun jälkeen, kasvoilleni ilmestyy näppyjä ja aina tietysti väärään aikaan. Kerroin naureskellen Sannalle, että olen ”kuivattanut” näitä näppyjä laittamalla niiden päälle h a m m a s t a h n a a. Tämä on vaihtelevasti tuottanut yön aikana tulosta, mutta nyt tiedän, että paremmin vastaavaan tilanteeseen sopii jatkossa Karpalo Sinkkipasta.

Naviterin EKOPHARMA Helsinki -sarjan tehohoitotuote saa voimansa suomalaisista marjoista hoitaen tulehtuneita ihoalueita. Puhdistava karpalo luo tasapainoa ja sen antimikrobiset yhdisteet hoitavat ihon epäpuhtauksia ja antioksidantit suojaavat ärtynyttä ihoa. Sinkkipastan sisältämä karpalouute, piparminttu ja sinkki tasapainottavat ihon talintuotantoa ja edistävät rasvojen imeytymistä. Voinkin nyt sanoa, että odotan innolla seuraavaa orastavaa näppyä, jotta pääsen testaamaan tätä tehotuotetta. Eiköhän sellainen ilmesty pääsiäisen herkuttelun jälkeen!

Onnentunne ja pumpulinpehmeys näkyvät kasvoilla: ihoni kiittää ja voi hyvin

Ihoni voi hyvin ja se tuntuu heleältä. Kevään saavuttua, hymykin on herkässä. Stressaava aika jättää merkkejään myös ihoon ja olen onnellinen, että olen saanut Kauneushoitola Pumpulipallon Sannalta vinkkejä myös ihoni kotihoitoon. En ole aiemmin ajatellutkaan, että haasteellisen ihon kanssa tulisi esimerkiksi välttää kuumia suihkuja tai olla valuttamatta shampoovettä kasvoille. Ota sinäkin käyttöön nämä Sannan vinkit ja varaa aika omaan kasvohoitoosi. Nyt on hyvä aika valmistaa iho edessä olevaan kesään!

Pilvi

Vinkkejä kasvojen kotihoitoon:

  • Kun olet illalla pessyt kasvot, on tarpeetonta pestä niitä aamulla, kasvovesi riittää vesisuihkun jälkeen. Liika pesu saattaa kuivattaa ja ärsyttää herkkää ihoa. Vältä pitkiä ja kuumia suihkuja.
  • Älä valuta shampoota kasvoillesi, huuhtele hiukset ja nosta leukasi ylöspäin, jotta iho ei ärsyynny.
  • Käytä aurinkosuojaa päivittäin (itselläni käytössä Jane Iredale puristepohja spf 20), muista myös, että putipuhtaat kasvosi voivat altistua kesäillassa saunan jälkeen paljon UV:lle peilautuessaan esimerkiksi veden pinnasta. Käytä coolia lierihattua tai hyödynnä varjon antama suoja.
  • Käytä päivittäin ihonhoitotuotteita, myös ollessasi sisällä. Seerumit ja voiteet hoitavat ihoasi myös etätöissä.

Kasvojen ihoa on tärkeää suojata seerumien ja voiteiden lisäksi esimerkiksi mineraalipohjaisilla meikeillä. Lue lisää päivittäisistä luottotuotteistani aiemmasta artikkelista Mineraalimeikkien maailmassa: Jane Iredale. Kasvohoitovinkeistä couperoottiselle iholle voit lukea Ihon onnea – kasvohoito Kultaranta Beautyssä.

Follow my blog with Bloglovin

ps. Alfa TV:n Lena Tamminen haastatteli Sannaa H.E.T.K.I. hyvinvoinnille -ohjelmasarjaan. Videolta saat myös vinkin siitä, että mitä ihosi kaipaa talven jälkeen.