Älä unohda minua – Seili Turun Kaupunginteatterissa, liput saatu.
Äärimmäisen hienovarainen, riipaisevan kaunis ja voimalla ihon alle menevä musikaali. Sellainen on Turun Kaupunginteatterin Seili, joka kertoo naisista, joiden elämästä muut saivat päättää. Naisista, joiden tunteita pelättiin, joiden käytöstä tulkittiin ja joiden oma ääni hukkui niiden ihmisten puheeseen, joilla oli valta määrätä heidän kohtalostaan.
Mitä tapahtuu, kun kukaan ei usko sinua? Kun surusi nähdään hulluutena, vastustamisesi uhkana ja halusi tulla kuulluksi merkkinä siitä, ettei sinuun voi luottaa? Entä jos sinut suljetaan saarelle, eikä kukaan enää kysy, mitä sinulle oikeasti tapahtui? Ihmiseltä voidaan viedä vapaus, mutta myös mahdollisuus kertoa itse, kuka hän on ja mitä hän on kokenut.
Äärimmäisen hienovarainen, riipaisevan kaunis ja voimalla ihon alle menevä musikaali.
Seili Turun Kaupunginteatterissa. Ensemble ja Sonja Pajunoja (Sofia). Kuvat Otto-Ville Väätäinen.
Ohjaus ja vahva teksti herättävät Seilin historian henkiin
Mikko Koukin ohjaama Seili rakentuu vahvan tekstin, musiikin ja visuaalisen näyttämökuvan varaan. Koukin ja Satu Rasilan kirjoittama hieno teksti ja merkitykselliset laulujen sanat kuljettavat rinnakkain yksittäisten naisten kohtaloita ja suurempia kysymyksiä vallasta, ihmisarvosta ja oikeudesta tulla kuulluksi. Tarina ei jää vain kuvaukseksi menneestä ajasta tai saarelle suljetuista naisista. Se tuo lähelle ihmisiä, joiden elämää muut ovat määritelleet, ja kysyy samalla, kuinka paljon voimme oikeastaan tietää toisesta ihmisestä.
Älä unohda minua kulkee koko teoksen läpi. Tarinan naiset eivät ole vain potilaita, nimiä asiakirjoissa tai muiden ihmisten määrittelemiä tapauksia. Heillä on ollut omat toiveensa, pelkonsa, rakkautensa ja kaipuunsa. He ovat halunneet tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, aivan kuten me kaikki. Seili saa miettimään, miten herkästi tulkitsemme toisiamme ulkoapäin ja miten paljon jää näkemättä, jos emme pysähdy kuuntelemaan. Juuri siinä tämä tarina osuu syvälle.
Seili kuljettaa rinnakkain yksittäisten naisten kohtaloita ja suurempia kysymyksiä vallasta, ihmisarvosta ja oikeudesta tulla kuulluksi.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Mikael Haavisto ja Sonja Pajunoja. Kuva Otto-Ville Väätäinen.
Älä unohda minua – Seili Turun Kaupunginteatterissa: Näyttämön visuaalisuus ja tekniset ratkaisut vievät Seilin suljettuun maailmaan
Seilin visuaalinen maailma on vaikuttava. Teemu Loikkaan lavastus luo näyttämölle ympäristön, joka tuntuu samaan aikaan todelliselta ja painajaismaiselta. Pyörivä näyttämö, Jarmo Eskon valosuunnittelu, Tero Aallon pyrotekniset ratkaisut ja Reija Wären koreografia eivät jää erillisiksi näyttävyysnumeroiksi, vaan ne luovat vahvan kehyksen tarinalle. Lavasteet muuttavat hienolla tavalla tilaa ja sen tuntua, samaan aikaan, kun valo rajaa, paljastaa tai peittää paikoitellen ahdistavaakin maailmaa. Visuaalisuus vahvistaa sekä tarinan ahdistavia että herkkiä hetkiä ja kokonaisuus tekee Seilin tunnelmasta käsinkosketeltavan ja päästää katsojan lähelle saarella eläneiden kokemuksia.
Erityisen hieno nyanssi on hukkuneiden naisten koreografiaan tuoma tarinallinen lisä musikaalin visuaaliseen maailmaan. Se lisää Seilin kerroksellisuutta ja monitulkintaisuutta entisestään, puhumattakaan siitä miten visuaalisesti kauniin ja puhuttelevan tunnelman he luovat kohtauksiin. Hukkuminen onkin Seilin taustatematiikassa vahvasti esillä, oli se sitten todellista aaltoihin hukkumista tai tukehtumista yhteiskunnan normeihin. Vesi onkin saatu loihdittua näyttämölle vangitsevasti eri muodoissa ja se lisää teoksen eteerisyyttä.
Välillä musiikki vyöryy päälle sellaisella voimalla, että sen tuntee rinnassa asti. Sitten se hiljenee, ja jäljelle jää hauras, kipeä tunnelma.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Riitta Salminen ja Sonja Pajunoja. Kuvat Otto-Ville Väätäinen.
Punoelma kauniin haurasta ja mahtipontista musiikkia elää teoksen sisällä omilla ehdoillaan
Jussi Vahvaselän säveltämä musiikki vie Seilin korkeuksiin ja syviin vesiin. Hän luo musiikilla oman, tunnistettavan maailmansa ja punoelma kauniin haurasta ja mahtipontista musiikkia elää teoksen sisällä omilla ehdoillaan. Välillä musiikki vyöryy päälle sellaisella voimalla, että sen tuntee rinnassa asti. Sitten se hiljenee, ja jäljelle jää hauras, kipeä tunnelma. Lumoavan melodiset tunnelmapalat nivovat kohtauksia yhteen hienolla tavalla ja vaikka ahdistavuus, pelko ja epätoivo pääsevät musiikin kautta täyteen voimaansa, rinnalla elää myös toivo. Musiikki ei silottele naisten kohtaloita, vaan antaa niiden ristiriitojen tuntua syvällä sielussa asti. Kauneus ja ahdistus kulkevat musiikissakin rinnakkain, eikä toinen kumoa toista.
Erityisesti ensimmäisen puoliajan viimeinen kappale, Kehtoon kalman, veden varaan, jää vahvasti soimaan mieleen. Siinä yhdistyy upeasti monen eri hahmon sisäinen huuto ja halu tulla kuulluksi. Ääneen pohdimme myös sitä, että olisi hienoa, jos Seilin kappaleet löytyisivät soundtrackilta. Silloin noihin tunnelmiin saisi palata yhä uudelleen.
Lumoavan melodiset tunnelmapalat nivovat kohtauksia yhteen hienolla tavalla ja vaikka ahdistavuus, pelko ja epätoivo pääsevät musiikin kautta täyteen voimaansa, rinnalla elää myös toivo.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Riitta Salminen, Helena Puukka, Riikka Riikonen, Suvi Salospohja, Elviira Kujala, Elina Ruti, Stella Lappalainen, Sonja Pajunoja. Kuva Otto-Ville Väätäinen.
Vahva näyttelijäntyö tulkitsee riipaisevan koskettavasti ihmiskohtaloita
Seili on ravisteleva ja ajatuksia herättävä musikaali, jota musiikki ja laulu kuljettavat hienosti eteenpäin. Henkilöhahmojen tarinoissa mennään syvälle ja he eivät jää etäisiksi tai yhden kohtalon edustajiksi, vaan heidän kokemustensa äärelle pysähdytään.
Sonja Pajunoja näyttelee koskettavasti Sofiaa, joka päättää murtautua yhteiskunnan ja oman perheen olettamusten kahleista. Sofiassa on herkkyyttä ja vahvuutta, haavoittuvuutta ja vastarintaa, sillä hän ei suostu asettumaan muottiin. Pajunoja luo hahmoonsa uskottavasti ihmisyyden koko kirjon ja saa meidät katsomaan ihmistä roolin takana. Onnettomien sattumusten kautta Sofia ajautuu tilanteeseen, jossa hänet tuomitaan Seilin saarelle. Siellä häneltä viedään vapaus, yhteys entiseen elämään ja vähitellen myös usko siihen, että hän voisi vielä löytää onnen.
Petrus Kähkönen on Johanneksena erinomainen, ja hänen läsnäolonsa kantaa. Myös tämän understudy Jon-Jon Geitel lunastaa paikkansa Sofian mielitiettynä. Molemmat tuovat Johannekseen herkkyyttä ja kaipausta ja heidän tulkinnoissaan tuntuu sekä rakkaus että avuttomuus sen edessä, mitä Sofialle tapahtuu. Johanneksen jääminen mantereelle tekee erosta entistä kipeämmän: rakkaus on olemassa, mutta se ei riitä murtamaan saaren ja muun maailman väliin vedettyä rajaa.
Miten mahdottomien tilanteiden ja traumojen kanssa naiset ovatkaan kamppailleet? Mikä heidät on lopulta särkenyt?
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Vasemmalla Sonja Pajunoja ja Stefan Karlsson. Oikealla Stella Lappalainen. Kuvat Otto-Ville Väätäinen.
Älä unohda minua – Seili Turun Kaupunginteatterissa: Seilin naisten kohtalot koskettavat ja sisaruus tuo lohtua julmuuden keskelle
Kiehtovimmat kontrastit musikaaliin tuovat saaren muut potilaat, joiden tarinat koskettavat niin, että kyyneleet kihoavat silmiin tuon tuosta. Miten mahdottomien tilanteiden ja traumojen kanssa naiset ovatkaan kamppailleet? Mikä heidät on lopulta särkenyt? Jos he eivät olisikaan nykytulkinnan mukaan olleet alunperin hulluja, olisi kohtelu, jota he kokivat saanut kenen tahansa sekoamaan lopullisesti.
Riitta Salmisen esittämä Sigrid on kerrassaan huikea. Myös Stella Lappalaisen Alma jää vahvasti mieleen. Alman tarina on raadollisuudessaan koskettava, eikä sen äärellä voi jäädä etäiseksi tarkkailijaksi. Helena Puukan Hilda puhuttelee syvästi ja tuo tarinaan lisää inhimillistä painoa. Äitiyteen, lapsen menettämiseen ja armomurhaan liittyvät kysymykset eivät asetu yksinkertaisiksi oikean ja väärän asetelmiksi. Ne pakottavat katsomaan olosuhteita ja ihmisen epätoivoa, vaikka kaikkea ei voisi hyväksyä tai ymmärtää.
Ihmisen oma kipu tai kaipuu ei automaattisesti tee hänestä myötätuntoista muita kohtaan. Hoivan tarve ei myöskään pyyhi pois vastuuta siitä, miten toisia kohtelee.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Mika Kujala. Kuva Otto-Ville Väätäinen.
Mika Kujalan esittämä hospitaalin lääkäri Alvar on epämukavuudessaankin kiinnostava, ja hän näyttäytyy pahana tekojensa kautta. Vaikka hän kaipaa itsekin hoivaa, se ei muuta hänen tekojaan eikä tee hänestä hyvää ihmistä. Ihmisen oma kipu tai kaipuu ei automaattisesti tee hänestä myötätuntoista muita kohtaan. Hoivan tarve ei myöskään pyyhi pois vastuuta siitä, miten toisia kohtelee. Alvarin hahmo ei tarjoa helppoa sovitusta, eikä hänen inhimillisyytensä tarkoita, että hänen tekonsa pitäisi antaa anteeksi.
Seilin naisten välisissä ihmissuhteissa on kuitenkin sisaruutta, joka tekee teoksesta äärimmäisen koskettavan. He elävät samojen seinien sisällä, mutta jokaisella on oma menneisyytensä ja oma surunsa. Silti heidän välilleen syntyy ymmärrystä, jota he eivät saa muualta. Kun ulkopuolinen maailma määrittelee heidät potilaiksi ja heidän kokemuksensa jäävät muiden tulkintojen varjoon, he voivat löytää toisistaan jotakin korvaamatonta: ihmisen, joka ei käänny pois. Juuri nämä hetket naisten välillä tuntuvat suurilta. Niissä on lohtua, lämpöä ja yhteyttä, jota ei tarvitse selittää puhki. Se tuntuu luissa ja ytimissä asti.
Se mitä oletusarvoisesti pidämme nykyään tasa-arvoyhteiskunnassa naisten oikeuksina, ovat todella vasta muutamia vuosikymmeniä olleet niitä: oikeuksia.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Vasemmalla ylhäällä Riikka Riikonen, Stefan Karlsson, Sonja Pajunoja, Mikael Haavisto ja Anni Kajos. Oikealla ylhäällä ja alhaalla Petrus Kähkönen ja Sonja Pajunoja. Kuvat Otto-Ville Väätäinen.
Olisimmeko me kaikki Seilin saarella potilaina, jos eläisimme samaa aikaa kuin musikaalissa?
Älä unohda minua – Seili Turun Kaupunginteatterissa herättää paljon ajatuksia vapaudesta olla ja ilmaista itseämme nykyaikana. Se mitä oletusarvoisesti pidämme nykyään tasa-arvoyhteiskunnassa naisten oikeuksina, ovat todella vasta muutamia vuosikymmeniä olleet niitä: oikeuksia. Olemme nopeasti unohtaneet miten tiukkaan yhteiskunnan auktoriteettien määrittelemään valmiiseen muottiin naisten tuli entisaikaan sujahtaa. Vaikka nykykeskusteluissa tuntuu välillä edelleen vallitsevan suppeat, takapajuiset ja vanhoilliset ajatusmallit, ovat monet asiat kuitenkin huomattavasti paremmin kuin Seilin aikaan.
Oikeus olla ja elää itsenäisenä sinkkunaisena? Sinut olisi lähetetty Seiliin, koska olet todennäköisesti jonkin luokan portto, jolla ei ole peräänkatsojana miestä taikka isää. Avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi? Sinut olisi tuomittu kevytkenkäisenä, täydellisen pidäkkeettömänä hupakkona hullujen huoneelle, jottet vain tartuttaisi moraalittomuuttasi kunniallisiin kansalaisiin. Entäpä oikeus elää omannäköistä elämää, kaivata vapautta ja itsenäisyyttä? Se olisi nähty täytenä mielenvikaisuutena ja vaarallisena käytöksenä, joka uhkaisi koko yhteiskunnan tasapainoa.
Seilissä korostuu kauniisti se, että vaikka Seilin naiset ovat syystä tai toisesta joutuneet saarelle, heidän tarinoissaan välkehtii eräänlainen viattomuus ja halu olla hyvä. Kaipuu toteuttaa itseään ja omanlaisen elämän tavoittelu on ajanut monet heistä onnettomiin ja mahdottomiin tilanteisiin, jossa heitä ei ole kuultu tai nähty, vaan ainoastaan tuomittu. Heidät on suljettu pois yhteiskunnasta, jotta heidät on voitu unohtaa. Pakostikin mieleen nousee ajatus, että he sekä monet muut heidän kohtalotoverinsa syntyivät liian aikaisin tähän maailmaan. Voisiko jonkun heidän kohtalonsa olla sinun tai minun, jos eläisimme Seilin aikaa?
Muista, että minussa on enemmän kuin se, minkä sinä minusta näet. Älä päätä puolestani, kuka olen.
Seili, Turun Kaupunginteatteri. Sonja Pajunoja ja Stefan Karlsson. Kuvat Otto-Ville Väätäinen.
Älä unohda minua – Seili Turun Kaupunginteatterissa
Älä unohda minua. Seili on jälleen yksi Turun Kaupunginteatterin suurteoksista, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Audiovisuaalisesti taidokas ja näyttelijäntyöltään eheä, herkkä ja koskettava kokonaisuus soljuu syvälle sieluun ja saaren naisten tarinat koskettavat. Heidän elämästään saivat päättää muut ja sydäntä puristaa, kun ajattelee, miten helposti ihminen on voitu sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle ja unohtaa. Silti saarella on eletty elämää. Naisten keskinäinen sisaruus, arkiset hetket ja yksittäisten ihmiskohtaloiden syvyys muistuttavat, että suljetun laitoksen seinien sisällä oli ihan tavallisia ihmisiä – omine toiveineen, pelkoineen ja kaipauksineen.
Ja tuollahan se kaunis vankila edelleen on, muutaman kymmenen kilometrin päässä mantereelta. Siellä seuraavan kerran käydessä parantolarakennuksen seinät puhuttelevat varmasti taas uudella tavalla.
Älä unohda minua. Ajatus jää kuiskimaan mieleen pitkäksi aikaa. Se voisi olla pyyntö keneltä tahansa meistä: muista minut silloinkin, kun en osaa selittää itseäni. Muista, että minussa on enemmän kuin se, minkä sinä minusta näet. Älä päätä puolestani, kuka olen.
Kiitos kulttuuri ja Turun Kaupunginteatteri, että kerrotte tarinoita, jotka varmistavat, ettemme unohda.
❤️: Pilvi ja Unna – Primadonnat
Seili Turun Kaupunginteatterissa 8.5.2026 asti. Liput Turun Kaupunginteatterin lipunmyynnistä.
Jos sinua kiinnostaa teatterintekijöiden työ, lue Haastattelussa Laura ja Jussi Vahvaselkä. Siinä Seilin musiikin säveltäjä avaa työtään ja sitä, miten punoelma teoksen musiikkia syntyi.
Artikkelikuva: Seili, Turun Kaupunginteatteri. Riikka Riikonen, Sonja Pajunoja ja Anni Kajos. Kuva Otto-Ville Väätäinen.
