Lifestyle, Matkailu

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta

*Kaupallinen yhteistyö: Inkisen Puutarha Oy

Olen asunut mieheni kanssa reilun kahdeksan vuoden ajan Ruskolla. Kuitenkin vasta tänä keväänä olen tutustunut aivan ihanaan, Paattisilla sijaitsevaan puutarhaan vajaan kymmenen kilometrin päässä kodistamme. Nyt haen kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta lähes viikoittain.

Kasvihuoneviljely alkoi tomaateista

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Ritva Inkinen työskenteli aikanaan äitinsä puutarhassa Liedossa ja oma puutarha kutkutteli hänen mielessään. Kun hän sai myös miehensä Ilmarin innostumaan kasvihuoneen perustamisesta niin se oli menoa. Sopiva paikka luonnonlähteineen löytyi Paattisilta ja ensimmäinen Inkisen Puutarhan kasvihuone rakennettiin vuonna 1958.

Tuotteita turkulaisten ruokapöytiin

Inkiset aloittivat hyötykasviviljelyn tomaateilla ja mansikoilla. Niitä vietiin Turun torille jo vuosi kasvihuoneen perustamisen jälkeen. Linja-autossa oli varmasti tunnelmaa kun Inkiset muiden viljelijöiden ohella matkustivat Turkuun. Ajoittain auto oli niin täynnä myyntituotteita, että niitä jouduttiin nostamaan katolle. Vuonna 1963 Ritva ja Ilmari hankkivat ensimmäisen farmariauton, jolla tuotteiden kuljettaminen oli huomattavasti helpompaa.

Kasvihuoneiden lämmitys vaati sitkeää työtä

Inkiset lämmittivät kasvihuoneitaan aluksi kaminoiden avulla. Kylminä öinä he ruokkivat kaminoita ruskohiilellä lähes jatkuvasti. 1960-luvun alussa työsarka helpottui kun rakennettiin keskuslämmitys, joka toimi alkuun koksilla ja myöhemmin öljyllä. Sittemmin öljystä on luovuttu ja näinä päivinä kasvihuoneiden lämmittämiseen käytetään puuhaketta.

Laaja tuotevalikoima puhtaasti viljeltyjä tuotteita

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Tomaatin viljelystä Inkisen Puutarhan tuotevalikoima on laajentunut vastaamaan kuluttajien tarpeita ja vaatimuksia. Tomaatin, tuon herkullisen ruohovartisen köynnöksen marjan, lisäksi nykyään viljellään muun muassa kurkkua, salaatteja sekä erilaisia kausivihanneksia sekä mausteyrttejä. Näistä valmistetaan myös Ritva-mamman perinteisin reseptein vihannessäilykkeitä.

Puhtaasti viljeltyjen vihannesten ja yrttien lisäksi kauniit kesäkukat, näyttävät amppelit ja rakkaudella kasvatetut taimet ovat tärkeä osa puutarhan toimintaa. Jakelukanavat ovat laajat ja Paattisten puutarhamyymälän lisäksi tuotteita viedään Turun torille, marketteihin ja tukkuliikkeisiin sekä Turun Mestaripalvin pihalle. Perheyrityksen toimintaa jatkavat nykyään Ritvan ja Ilmarin lapset Esa ja Sirpa. Myös lapsenlapset Elina ja Ville ovat toiminnassa mukana.

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Puhtaita makuja ruokapöytään jo pienestä pitäen

Isäni oli ammatiltaan kokki ja kasvoin ruuanlaiton ympäröimänä. Kotona meitä lapsia opetettiin arvostamaan kotimaisia vihanneksia ja juureksia. Vietin lapsuudessa paljon aikaa keittiössä, vaikka ei minua varsinaisesti ruuanlaittoon opetettu, kunhan seurasin siinä sivussa. Maistaminen ruuanlaiton ohessa oli suuressa osassa jo tuolloin ja pikkuhiljaa makuparit tulivat tutuksi.

Makumuistot ovat syvällä sisimmässäni. Muistan hyvin elävästi kun kävimme Turun torilla kesäisin ostamassa tomaatteja, kurkkuja ja muita herkkuja ennen mökille lähtöä. Ihan parasta oli pistellä niitä suoraan poskeen linja-automatkan aikana. Tiedä vaikka olisimme ostaneet terveellisiä karkkeja vanhempien kanssa juuri Inkisen Puutarhan torimyyntipisteeltä.

Intohimoinen kokeileva kokki

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Voi miten rakastankaan viettää aikaa ruuanlaiton parissa. Viikonloppuisin on enemmän aikaa kokkailla ja usein reseptit muhivat mielessäni jo pitkin viikkoa. Ihan paras tunne on päästä puhtaaseen keittiöön ja kääriä hihat. Tunti jos toinenkin vierähtää helposti kun kokeilen uusia reseptejä ja loihdin puhtaita makuja lautaselle.

Makujen sinfoniaa ja väri-ilottelua

Kevät ja alkukesä ovat minunlaiselle puutarhaintoilijalle iloista aikaa kun kahlaan läpi puutarhakirjoja ja mietin kuumeisesti mitä yrttejä hankin puutarhaani kaunistamaan. Inkisen Puutarhan äärettömän laaja tuotevalikoima on kattava ja aina vierailulla minut valtaa ”ostohulluus”. Joku shoppailee vaatteita, minä mieluummin yrttejä, vihanneksia ja kukkia.

Vähemmän suolaa ja enemmän yrttejä

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Ravintorikkaat yrtit ovat loistava tapa maustaa erilaisia ruokia ja niiden antamat makuvivahteet tuovat annoksiin uusia ulottovuuksia. Yrttejä käyttämällä olen huomannut myös sen, että suolan määrää voi vähentää. Tällä kertaa taioin Inkisen Puutarhan tuotteista maukasta salsaa sekä värikästä salaattia rucolapedillä.

Kotimaisia vihanneksia ja yrttejä Inkisen Puutarhalta.

Leivän päälle ja grilliruuan kylkeen sopivaa tuoresalsaa tein ensimmäistä kertaa. Reseptinä käytin K-Ruoka salsa-reseptiä. Valkosipulin tilalla käytin puutarhalta hankkimaani valkosipuliruohoa, joka oli minulle uusi tuttavuus ja ajoi mielestäni saman asian. Myös voimakkaan aromikas korianteri sopii täydellisesti yhteen tomaatin kanssa. Korianterista joko tykkää tai ei ja minun ja mieheni suussa tuo ravintorikas yrtti ei maistu lainkaan saippualta. Mehukkaiden tomaattien siemenet käytin jauhelikastikkeeseen, joka porisi samaan aikaan pannulla.

Kesäisiä makuja täynnä olevan värikkään salaatin reseptin kehitin omasta päästäni. Kulhossa sekoitin keskenään Pirkan espanjalaisten tapas-tuotteiden juustokuutioita ja makeita chilejä sekä valkosipulinkynsiä, paraguayoa eli lattapersikkaa ja kotimaisia mansikoita. Nämä asettelin kauniisti rucolapedille ja päälle pirskottelin Add Wisen öljypohjaista vadelma-sitruunakastiketta. Voi miten nuo maut sulivatkaan suussa.

Mikä on sinun lempiyrttisi ja olisiko sinulla antaa vinkkiä mihin käyttäisin Inkisiltä saamaani Ananassalviaa? Muutama idea siitä jo on ja kerron niistä myöhemmin lisää, sillä tämä makean raikas yrtti ansaitsee ihan oman postauksensa.

Pilvi

Inkisen Puutarha sijaitsee Turun Paattisilla osoitteessa Mäntysaarentie 14. Puutarhalla voit vierailla kesäaikaan päivittäin. Ota seurantaan myös puutarhan herkkuja pullollaan olevat Facebook– ja Instagram -kanavat.

Mikäli haluat enemmänkin tutustua Paattisiin, niin käyhän lukemassa lisäksi aiemmat postaukseni Pimee Vintti hurmaa vintagellaan Paattisilla ja Kauneita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Vastaa