Kollolan uimapaikka Naantalin Merimaskussa
Aamuvirkku Kulttuuri Lifestyle

Merkityksellinen juttutuokio Merimaskussa

Olen luonteeltani spontaani keskustelija ja juttelen mielelläni tuntemattomienkin ihmisten kanssa, mikäli koen, että hetki on siihen otollinen molempien osapuolten mielestä. Ette arvaakaan miten merkityksellinen juttutuokio minut yllätti elokuun toisena sunnuntaina Merimaskussa, Taattistenjärven rannassa.

Olin lähtenyt aamuvarhaisella tuttuun sienipaikkaan Merimaskuun, tavoitteena täyttää kori herkkutateilla. Pysäköin auton ja kävelin reippaan matkan pärekorini kanssa metsään, josta olin muutamana aiempana vuonna saanut satoa suhteellisen helposti. Apajille päästyäni huomasin, että joko sato ei ollut vielä kypsynyt tai sitten joku oli ehtinyt käydä nappaamassa tatit mukaansa ennen minua. Yhden tatin tai oikeastaan vain sen jalan sain poimittua, sillä etana oli herkutellut lakilla jo sen verran paljon, että katsoin parhaaksi jättää sen metsään. Harmitus oli hienoinen, sillä olin jo aamulla kovin varma, että sieniretkeni tuottaisi tulosta. Toisin kuitenkin kävi.

Suunniteltu sieniretki sai uuden käänteen

No, sellaista se sienestys minulla usein on, että koskaan en voi varmaksi tietää, että tuleeko sitä saalista, vaikka kuinka toivoisin ja tietäisin parhaat paikat. Tiirailin metsässä tovin muurahaisten elämää ja söin mustikoita ennen paluuta autolle. Aamu oli rauhallinen ja muuta liikennettä ei juuri näkynyt ajellessani kohti Taattistenjärveä. Siinä hetkessä päätin, että käyn tutustumassa Kollolan kotiseutumuseoon, joka sijaitsi aivan lähellä. Kaarsin auton risteyksestä oikealle ja kohta edessäni siinsikin jo punainen torppa sivurakennuksineen.

Merkityksellinen juttutuokio Merimaskussa

Entisen Merimaskun kunnan Järvensuun kylän Isotalon torppa piharakennuksineen toimii kotiseutumuseona, mutta se oli nyt suljettuna ja sain käyskennellä viihtyisässä vanhanajan pihapiirissä kaikessa rauhassa. Ei mennyt kauaakaan, kun huomasin tien toisella puolella mäen viettävän alaspäin ja vievän rantaan. Suuntasin sinne ja istahdin laiturin penkille ihailemaan kaunista järvimaisemaa. Olin saapunut Naantalin kaupungin ylläpitämälle Kollolan uimapaikalle ja märistä jäljistä päätellen aamu-uimareita oli jo käynyt pulahduksella.

Siinä uimapaikan penkillä istuessani toivotin hyvät huomenet sauvakävelyllä olleelle vanhemmalle rouvalle mäen päällä. Hän tervehti minua myös, jonka jälkeen näin sivusilmälläni hänen laskeutuvan hiljalleen mäkeä alas, selkeästi asiaa ensin hetken pohdittuaan.

Merkityksellinen juttutuokio Merimaskussa antoi iloa ja ajattelemisen aihetta

Ihailimme siinä laiturin penkillä istuessamme kaunista heräilevää päivää katsellen samalla harmaahaikaran ylvästä aamulentoa. Siinä tutustuimme toisiimme ja keskustelimme järven äärellä asuvien elämästä ja läheisestä torpasta, jonka viimeiset asukkaat olivat Anna ja Sakkeus Tuominen. Rouva kertoi kehottaneensa silloisia kunnan miehiä säilyttämään torpan tuleville sukupolville, jotta mahdollisimman moni saisi tutustua kulttuurihistorialliseen kohteeseen. Onneksi häntä kuunneltiin ja museo avaa nyt perusnäyttelyllään entisajan elämää Merimaskussa. Rouva kertoi myös käyneensä kesän mittaan useasti tervehtimässä museon kesätyöntekijää pitäen huolta siitä, että tällä oli juttuseuraa päivien hiljaisempinakin hetkinä.

Tunteella lausutut runot koskettivat syvältä

Teimme sinunkaupat ja vuonna 1936 syntynyt Anneli kertoi tarinoita lapsuudestaan ja entisajasta. Lumouduin hänen tavastaan kertoa tarinoita, itsessänikin kun on tarinankertojan vikaa. Sannaisista hän käveli alakouluun reippaan neljän kilometrin matkan, säässä kuin säässä. Talvisin teitä ei aurattu ja kouluun pääsy otti aikansa lumihangessa kahlaamisen vuoksi. Kun tuli kesä, hän juoksi muiden lasten kanssa luvatta avojaloin metsäpoluilla ja astuipa kerran kyykäärmeenkin päälle. Onneksi sattui astumaan juuri sen pään päälle ja kyy ei päässyt puremaan. Käärme luikki säikähteenä metsään ja lapset nopeasti koteihinsa.

Kuuntelin rouvaa herkällä korvalla ja nautin joka hetkestä. Nauroimme yhdessä ja olimme läsnä toisillemme. Kerroin hänelle nähneeni aamulla kurkipariskunnan pellolla käyskentelemässä. Tästä hänelle tuli mieleen koulussa lapsena ulkoa opeteltu runo Kurki ja joutsen. Tämän pitkän runon hän lausui minulle niin antaumuksella ja äänenpainoaan vaihdellen, että olin pakahtua onnesta. Kyllä se silmäkulmanikin siinä samalla kostui hänen katsellessaan minua suoraan silmiin, siitä puolentoista metrin päästä.

Sain myös kuulla hänen kirjoittamansa runon vanhasta tammesta, joka kertoi hänen kotipaikkansa suuresta puusta ja suvun vaiheista. Se oli liikuttava runo ja tuntui etuoikeutetulta, että hän halusi jakaa sen minulle, tuiki tuntemattomalle. Nyt tuo tammi oli katkennut myrskyssä ja edessä olisi puutalkoot nuorison kanssa.

Merkityksellinen juttutuokio Merimaskussa toi yhteen kaksi toisilleen tuntematonta tarinankertojaa

Keskustelumme soljui luontevasti eteenpäin ja aiheet olivat meille mieluisia ja viihdyimme loistavasti toistemme seurassa. Teki hyvää jutella itseään lähes puolet vanhemman kanssa ja päinvastoin. Kerroin olevani töissä Linnasmäessä, siinä Turun kristillisen opiston yhteydessä. Hän silmänsä loistivat, kun hän sai kertoa käyneensä vuosina 1953-1954 tuolloin Sirkkalankadulla sijainneen Kansanopiston. Siihen minä jatkoin, että itsekin kävin opistolla kansainvälisyyslinjan lukion jälkeen vuosina 1996- 1997. Meitä molempia hymyilytti, jälleen kerran.

Vietin Annelin (myös äitini nimi) kanssa täydellisen sunnuntain aamuhetken ja siinä me tarinankertojat turisimme noin tunnin verran. Meitä yhdisti moni asia ja minulle jäi levollinen sekä äärimmäisen hyvä mieli kohtaamisestamme ja siitä, että saan säilyttää nämä muistot ikuisesti sydämeni sopukoissa. Juttua meillä olisi riittänyt enemmänkin ja ehkä joskus vielä tapaamme, siinä samalla laiturin penkillä, aamuvarhaisella.

Pilvi

Mikäli et vielä ole lukenut aiempaa artikkeliani, Luolalanjärvi – Naantalin historiallinen hyväntekijä, luehan sekin, niin saat tietää mistä kaukaiset esi-isäni ovat kotoisin.

Follow my blog with Bloglovin

Saatat myös pitää...