Lapsen kanssa teatterissa – Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja, liput saatu.
Kävelen tutusta turkulaisesta porttikongista sisäpihalle, josta rappuset johtavat Tanssiteatteri ERI:n ovelle. Tällä kertaa seurassani ei kuitenkaan ole tavalliseen tapaan Primadonnat -blogin Pilvi, vaan kättäni puristaa pienen kolmevuotiaan poikani käsi. Olemme menossa yhdessä teatteriin katsomaan Tanssiteatteri ERI: n Viidakkokirjaa.
Kuljemme poikani kanssa käsi kädessä ERI:n portaikkoa ylös ja jännittyneen kolmivuotiaan katse harhailee keskittyneestä kipuamisesta ihmettelemään mihin oikein olemme menossa. Lippumme tarkistetaan, nappaan käsiohjelman mukaan ja saavumme Tanssiteatteri ERI:n kauniiseen aulatilaan. Huomaamme heti kristallikruunussa roikkuvan apinapehmolelun, enkä ole varma kumpaa jännittää enemmän, minua vai poikaani.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja tuo näyttämölle oman tulkintansa Rudyard Kiplingin tunnetusta tarinasta. Kyseessä ei ole suoraan kirjasta tuttu versio, vaan enemmänkin liikkeen ja visuaalisuuden kautta kerrottu kokonaisuus, jossa viidakon maailma rakentuu tanssin, ilmaisun, musiikin ja valomaailman kautta.
Viidakkokirjan on ohjannut tanssija ja koreografi James McNamara ja hänen lisäkseen teoksessa tanssivat Lyylia Koivuniemi Merimaa, Toni Laakkonen, Laura Vahvaselkä ja Nea Vuorinen. Kertojan äänenä kuullaan Tiina Lindfors, nerokkaasta puvustuksesta vastaa Tuula Bergqvist, suoraan viidakon ytimeen kiidättävän valomaailman on luonut Mari Agge ja tekniikka-ajoista vastaa Milja Nordström.
Esitys vie katsojan keskelle luontoa ja sen rytmiä, välillä leikkisästi ja kevyesti, välillä hieman jännittävämminkin. Mukana on tuttuja hahmoja, mutta myös uusia näkökulmia, jotka tuovat tarinaan lisää kerroksia. Samalla teos nostaa esiin ajatuksen ihmisen paikasta luonnossa: emme ole sen keskipiste, vaan osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Huomaamme heti kristallikruunussa roikkuvan apinapehmolelun, enkä ole varma kumpaa jännittää enemmän, minua vai poikaani.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja James McNamara (Shere Khan) ja Toni Laakkonen (tutkija). Kuvat Frans Rinne.
Tanssiteatteri ERI:ssä lapsen kanssa
Olemme saapuneet poikani kanssa hyvissä ajoin paikalle Tanssiteatteri ERI:in ja ehdimme tutkia aulatilaa ennen esitystä. Käymme kurkistamassa kahvioon, jossa kolmevuotias välittömästi bongaa pillimehut myyntitiskillä ja kiiruhtaa osoittamaan minkä haluaa. Ystävällinen kahvionhoitaja kysyy haluammeko tilata tarjoilut jo etukäteen väliajalle. Tämä onnistuu jouhevasti, teen tilauksen ja saan numeron, jolla löydämme tilaukset sivupöydältä väliajan alettua. Mietin mielessäni, että tämä on nerokas systeemi pienessä teatteritilassa ja onnittelen itseäni valinnasta myös myöhemmin väliajalla, kun säästymme jonottamiselta.
Kahviosta siirrymme odottamaan näytöksen alkua ja poikani ei tiedä miten päin olla, kun odottelemme, että ovet katsomoon avautuisivat. Tanssiteatteri ERI:n aula on kaunis ja kompakti ja sivustoille on varattu hyvin istumatilaa odottajille. Aula täyttyykin pian iloisesta puheensorinasta, kun perheitä kaikenikäisine lapsineen alkaa saapua paikalle.
Kun pääsemme saliin, löydämme paikkamme heti eturivistä. Sisäänkäynnin yhteydessä voi napata mukaansa pehmeän istuinkorokkeen perheen pienemmille. Otan sellaisen meillekin, mutta otamme sen käyttöön vasta toisen näytöksen aikana, koska huomaan että taittuva penkki meinaa kohota kolmevuotiaan alta koska painoa ei ole tarpeeksi. Eli kannattaa myös ykkösrivissä käyttää istuinkoroketta perheen pienimmille.
Tanssiteatteri ERI:n aula on kaunis ja kompakti ja sivustoille on varattu hyvin istumatilaa odottajille. Aula täyttyykin pian iloisesta puheensorinasta, kun perheitä kaikenikäisine lapsineen alkaa saapua paikalle.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja Toni Laakkonen (tutkija) ja Laura Vahvaselkä (Baloo). Vasemmanpuoleinen kuva Frans Rinne, oikeanpuoleinen kuva Pette Rissanen.
Viidakkokirja lumoaa pienen ja suuren katsojan Tanssiteatteri ERI:ssä
Esitys alkaa ja kolmevuotiaani tuijottaa herkeämättä, silmät suurina lavalle avautuvaa näkymää. Huomaan, että häntä jännittää, mutta pian hän vapautuu ja alkaa vilkuilla minua silmät säihkyen: ”Huomasitko äiti saman kuin minä?”
Osoittelen hänelle lavalla tapahtuvia asioita ja välillä hänen kirkas äänensä nimeää asioita ja kysyy kysymyksiä. Onkin vapauttavaa olla katsomassa lapsen kanssa teatteriesitystä, jossa suuri osa yleisöstä on välittömiä pikkuihmisiä. Vaistomainen pyrkimys hyssytellä ja katsoa esitystä hiiskumattomassa hiljaisuudessa saa väistyä aidon ja äänekkään ilon sekä ihmetyksen tieltä.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja on mainio teos koko perheelle. Se tarjoilee upean tavan ihailla tanssia ja liikekielellä kerrottua tarinaa, ihmetellä viidakon eläimiä, ihastua väreihin, jotka loistavat niin tanssijoiden puvuissa kuin valomaailmassa ja kuunnella musiikkia, jonka rytmi on mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista.
Kolmevuotiaani on vilkas, mutta kuuliainen tapaus ja ennakkoon minua aavistuksen jännittikin, miten hän jaksaa reilun tunnin mittaisen esityksen. Huoleni on kuitenkin täysin turha, niin taitavasti Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja soljuu kohtauksesta ja tanssista toiseen. Viidakon eläimet kuten linnut, apinat, tiikeri, karhu, pantteri, käärme, sammakot ja lepakko muotoutuvat tanssijoiden tarkan liikekielen kautta lavalla ja poikani seuraa herkeämättä miten tarinan päähenkilö, tutkija, seikkailee sademetsän syvyyksissä ystävystyen eläinten kanssa.
Vaistomainen pyrkimys hyssytellä ja katsoa esitystä hiiskumattomassa hiljaisuudessa saa väistyä aidon ja äänekkään ilon sekä ihmetyksen tieltä.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja James McNamara (apina) ja Toni Laakkonen (tutkija). Kuva Pette Rissanen.
Tanssiteatteri ERI ottaa lapsikatsojat hienosti huomioon
Ensimmäinen näytös on juuri sopivan pituinen ja väliajalla mutustelemme keksejä, minä nautiskelen teetä samalla kun poikani juo pillimehua. Kun kysyn mitä hän on pitänyt esityksestä tähän asti, vastauksena kuuluu vain: ”Lisää! Mennään!”
Toinen näytös alkaa ja poikani kysyy kovaan ääneen missä on tutkijan matkalaukku, jonka olimme nähneet ensimmäisessä näytöksessä. Toinen näytös sisältää dramaattisia hetkiä, kun viidakko ja sen asukkaat kamppailevat selviytymisestä. Loppu on kuitenkin onnellinen ja kaunis, korostaen kuinka yhdessä voimme antaa ja saada luonnosta voimaa. Huomaan, että poskelleni vierähtää kyynel, niin vaikuttavan koskettavasti lopun kohtaukset kietovat tarinan yhteen.
Kun esitys päättyy, poikani alkaa taputtaa innokkaasti pieniä käsiään yhteen tanssijoiden kumartaessa. Valot syttyvät katsomoon ja tanssijoiden kanssa pääsee ottamaan valokuvia. Poikaani alkaa jännittää ja hän kiipeää syliini, mutta huomaan että häntä kiinnostaisi mennä lähemmäs. Olemme kahdestaan teatterissa ja onneksi ystävällinen henkilökunnan jäsen auttaa ottamaan meistä kuvan. Kuva on mukava muisto yhteisestä teatterikäynnistä ja hieno pieni yksityiskohta, joka kruunaa käynnin Tanssiteatteri ERI:ssä lapsen kanssa.
Toinen näytös alkaa ja poikani kysyy kovaan ääneen missä on tutkijan matkalaukku, jonka olimme nähneet ensimmäisessä näytöksessä.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja Lyydia Koivuniemi Merimaa (Bagheera) ja Laura Vahvaselkä (Baloo). Kuva Pette Rissanen.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja puhuttelee ja ihastuttaa eri-ikäisiä katsojia
Kokonaisuutena Viidakkokirja rakentuu elämykseksi, joka puhuttelee eri-ikäisiä katsojia hieman eri tavoin, lapsille se on ennen kaikkea seikkailu, aikuiselle myös muistutus siitä, miten arvokas ja hauras ympäröivä maailma on.
Lapsen näkökulmasta ja Viidakkokirjan mukaansatempaavuudesta kertoo paljon se, että vaikka selittävää puhetta ei teoksessa juurikaan ole ja kaikki tarinallinen juonenkuljetus tapahtuu tanssin ja liikkeen avulla, jaksoivat yleisössä olevat pikkuihmiset silti hienosti seurata esitystä. Katsomosta kuului aitoa reagoimista, osallistumista, ihastunutta naurua. Vaikka tarina ehkä avautuukin lapsen silmin erilaisena kuin aikuiselle, on mielestäni yhtä kaikki tärkeää, että myös vaikeita ja ongelmallisia teemoja on nostettu teoksessa esiin.
Aikuiselle teoksen monikerroksellisuus näkyy teoksen puhuttelevissa ja ajankohtaisissa nyansseissa. Välillä lumoavaa, värikästä ja kaunista viidakkoa varjostaa ihmisen kädenjäljen tumma hahmo. Erityisen vaikuttava on mielestäni kohtaus, jossa lumoava Nea Vuorisen tanssima käärme muuttuukin muovikanistereiksi ja tutkija lähes kuristuu siihen hurmioitunut hymy naamallaan. Tämä sanattomasti sekä pysäyttävästi ilmentää kuinka juuri tässä hetkessä autuaan tietämättömästi tukehdutamme planeettaamme ja samalla itseämme muoviin.
Aikuiselle teoksen monikerroksellisuus näkyy teoksen puhuttelevissa ja ajankohtaisissa nyansseissa. Välillä lumoavaa, värikästä ja kaunista viidakkoa varjostaa ihmisen kädenjäljen tumma hahmo.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja James McNamara (käärmenukke) ja Nea Vuorinen (käärme), Lyylia Koivuniemi Merimaa ja Laura Vahvaselkä (tuli), Nea Vuorinen (apina) ja Toni Laakkonen (tutkija). Vasemmanpuoleinen kuva Frans Rinne, oikeanpuoleinen kuva Pette Rissanen.
Viidakkokirjan tanssijat luovat hahmoja lavalle upealla liikekielellä
Koreografisesti teos on kaunis ja nerokkaasti luotu. Tanssijat loihtivat lavalle tanssillaan ja kehoillaan erilaisia ja erimuotoisia viidakon eläimiä. Heidän kehonhallintaansa ja ilmeikkyyttään ei voi kuin ihailla. Tanssijat myös luovat ihastuttavan persoonallisia hahmoja, joista erityismaininnan saavat Laura Vahvaselän Baloo ja Lyylia Koivuniemi Merimaan Bagheera. Tämä parivaljakko kirvoittaa monet naurut niin lapsilta kuin aikuisilta. Myös James McNamaran Shere Khan huokuu voimaa ja Apinakuningas jengeineen on puolestaan vauhdikas muistutus siitä kuinka meissä kaikissa on ihmeteltävää lajista riippumatta.
Suosikkihahmokseni kuitenkin nousee Nea Vuorisen apina, joka ystävystyy Toni Laakkosen tutkijan kanssa. Vuorinen osaa upealla tarkkuudella ja taidolla luoda lavalle vekkulin apinan, jonka joka ikinen liike, ele ja ilme on luonnollinen ja harkittu. Hänestä tulee mieleen Disney-animaatioiden suloiset eläinhahmot ja huomaan lumoutuvani hänen vaivattomalta näyttävästä ilmaisustaan täysin. Vuorisen tanssi on hyvä esimerkki koko ensemblen upeasta ammattitaidosta luoda pienillä yksityiskohdilla kokonaisvaltaisia ja erehtymättömästi esikuviaan muistuttavia eläinkunnan hahmoja.
Vuorinen osaa upealla tarkkuudella ja taidolla luoda lavalle vekkulin apinan, jonka joka ikinen liike, ele ja ilme on luonnollinen ja harkittu.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja Lyylia Koivuniemi Merimaa (Bagheera) ja Laura Vahvaselkä (Baloo), Lyylia Koivuniemi Merimaa (apina), Laura Vahvaselkä (apina) Nea Vuorinen (apina), James McNamara (apina) ja Toni Laakkonen (tutkija). Kuvat Pette Rissanen.
Dramatiikkaa ja vaikuttavuutta valolla ja liikkeellä
Viidakkokirjan sademetsä syntyy lavalle tanssijoiden ja musiikin saumattomassa yhteistyössä. Kauniisti luotu ja mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä lavastus sekä valaistus yhdessä äänimaailman kanssa vievät katsojat tutkijan matkassa suoraan viidakon ytimeen. Erityisen hyvin mieleen jää ensimmäisen näytöksen loppupuolella yökohtaus, jossa viidakko pimenee, mutta ei hiljene. Silloin yöneläimet kuten sammakot, lepakot ja tulikärpäset valtaavat lavan ja äänimaailma luo suorastaan Avatarmaisia fiiliksiä katsojalle.
Toisen näytöksen dramaattinen tulikohtaus puolestaan on vaikuttava ja aito ahdistus viidakon ja sen asukkaiden puolesta puristaa sydäntä. Ensemble luo kohtauksen upealla intensiteetillä ja kehollisella ilmaisulla muistuttaen jälleen kerran aikuiskatsojalle, että vaikka olemme katsomassa sadunomaista tarinaa ihmisen ja eläinten ystävyydestä, ovat planeettamme sademetsien ongelmat todellisuutta tässä ja nyt.
Dramaattistenkin hetkien jälkeen teos kuitenkin kylvää toivon kipinän ja Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja päättyy onnellisiin hetkiin. Huomaan herkistyväni siitä, kuinka kauniisti toivo ja uuden elämän, parantumisen ja paremman tulevaisuuden sanoma on teoksessa kuvattu.
Ensemble luo kohtauksen upealla intensiteetillä ja kehollisella ilmaisulla muistuttaen jälleen kerran aikuiskatsojalle, että vaikka olemme katsomassa sadunomaista tarinaa ihmisen ja eläinten ystävyydestä, ovat planeettamme sademetsien ongelmat todellisuutta tässä ja nyt.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja Toni Laakkonen (tutkija) ja Nea Vuorinen (apina). Kuva Frans Rinne.
Kulttuurielämys lapsen kanssa toimii kahdella tasolla
Teos päättyy ja tanssijat tulevat kumartamaan lavalle. Taputamme käsiämme innokkaasti kolmevuotiaani kanssa ja räpyttelen kyyneleitä silmistäni. Lasken tanssijat – viisi – ja mietin, missä loput ovat? Samalla kuitenkin tajuan, että todella – tässä teoksessa on vain viisi tanssijaa. Taputan käsiäni kovempaa yhteen ihaillen mielessäni, miten näin pienellä ja ammattitaitoisella ensemblellä on saatukaan luotua teos ja tanssien flow, jossa katsojalla on tunne, että lavalla on ollut ainakin tuplamäärä tanssijoita.
Henkilökohtaisesti kannustan ketä tahansa vanhempaa menemään lapsensa kanssa nauttimaan taiteesta – joskus jopa vain kahdestaan, jos se on mahdollista. Tanssiteatteri on yksi muoto, jota voin Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirjan perusteella lämpimästi suositella.
Äitinä voin sanoa, että en tiedä arvokkaampaa tunnetta kuin se kun oma lapsi kokee teatteria ensimmäisiä kertoja. Se ujo ihmetys, tarkkaavaisuus, kuunteleminen, ykstyiskohtien huomaaminen. Kuinka hänen silmänsä säihkyvät, kuinka hän katsoo minua nähdäkseen reaktioni ja kuinka teen saman hänen suuntaansa. Kuinka ihastumme, ihmettelemme ja koemme kulttuuria, elämystä, taidetta yhdessä. Kulttuuri lapsen kanssa ei olekaan jokin ”iso juttu sitten joskus”, vaan pieniä merkityksellisiä hetkiä ihan tavallisena lauantaina.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja toimiikin kahdella tasolla. Se on ennen kaikkea kulttuurielämys, josta voi nauttia koko perheen kanssa. Ilahduttavasti näen katsomossa myös useita isovanhempia lapsenlapsineen.
Samalla Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja on ajankohtainen ja tematiikaltaan syvä sekä pysäyttävä. Se kertoo ystävyydestä, rohkeudesta, erilaisuudesta. Sen koreografia, visuaalisuus ja musiikki luovat selkeää tarinankerrontaa ilman liiallista selittämistä. Viidakkokirja käsittelee niin luontoa, yhteisöä kuin kasvamista ja oman paikan etsimistä sekä oman polun löytämistä. Lapselle tämä näyttäytyy hauskoina ja kiinnostavaina eläiminä ja seikkailuna, aikuiselle taas teoksen symboliikka ja kasvutarina avautuvat erilailla, kun ymmärrämme todellisuuden kontekstiä syvällisemmin.
Kulttuuri lapsen kanssa ei olekaan jokin ”iso juttu sitten joskus”, vaan pieniä merkityksellisiä hetkiä ihan tavallisena lauantaina.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja James McNamara (tulikärpänen) ja Nea Vuorinen (tulikärpänen). Kuva Frans Rinne.
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja sopii kaikenikäisille katsojille
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja toimii kokonaisuutena loistavasti ja sen visuaalinen maailma on kiinnostava sekä uskottava. Punaisena lankana toimiva tanssien liike sekä hengitys puhaltavat tarinan eloon ja jättää sen katsojan mieleen pitkäksi aikaa. Tanssien väliin on löydetty myös rauhaa ja vaikka esitystä katsoessa jännitän hieman kolmevuotiaani keskittymistä, olen kiitollinen, että rytmi antaa tilaa myös rauhoittumiselle ja oivaltamiselle.
Kaiken kaikkiaan Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja oli elämys sekä minulle että pojalleni. Uskon, että teos sopii kaikenikäisille lapsikatsojille, mutta tietysti erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta, eläimistä ja seikkailuista. On virkistävää, että myös lapsille on tarjolla tanssiteatteria ja kulttuurin muotoja, joissa ei selitetä ja sanoiteta kaikkea ääneen, vaan jätetään tilaa oppia seuraamaan tanssin ja visuaalisuuden keinoin kerrottavaa tarinaa, joka tapahtuu tässä ja nyt, silmiemme edessä.
Kun illalla juttelen poikani kanssa päivän tapahtumista, kysyn mikä hänelle jäi parhaiten mieleen teatterista, vastaus kuuluu ”pillimehu” ja ”verho aukesi”. Hänellä on kuitenkin mietteliäs ilme ja jaksan uskoa, että yhteinen aikamme kulttuurin parissa on jättänyt hänelle muistijäljen pitkäksi aikaa. Se oli meille molemmille tärkeää ja yöllä ehkä molemmat uneksimmekin yhteisistä seikkailuista viidakon kätköissä.
❤️: Unna
Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirjaa esitetään 17.5.2026 asti. Liput Viidakkokirjaan kannattaa hankkia etukäteen.
P.S. Lue myös Pilvin arvio Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirjasta vuodelta 2025.
Artikkelin kuva: Tanssiteatteri ERI:n Viidakkokirja James McNamara ja Toni Laakkonen. Kuva Pette Rissanen.
