Lifestyle, Matkailu

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä

Tutustuin ensimmäistä kertaa toukokuun alun lauantaina Turun Paattisilla sijaitsevaan vintage-sisustajan unelmakohteeseen, joka hurmasi minut täysin. Tein huikeita löytöjä ja kannoin useita kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Vierailuun Pimeellä Vintillä kannattaa varata useampi tunti aikaa, sillä toinen toistaan hurmaavampia esineitä on paljon. Koin itse hyväksi aistia alkuun paikan tunnelmaa ja vasta sitten aloittaa katselun sillä silmällä.

Vintage-löytöjä vuosien takaa

Löysin useamman silmääni viehättävän esineen Pimeelta Vintiltä, vaikka en varsinaisesti mitään lähtenyt etsimään. On hienoa, että tarinat kulkevat tavaroiden mukana ja niissä oleva menneen ajan henki saa kävijän kulkemaan ajassa taaksepäin.

Reilun tunnin kiertelyn jälkeen silmääni osui piharakennuksen seinän vierestä 1800-luvulta peräisin oleva kolmijalkainen valurautapata, jossa on aikanaan tehty ruokaa. Olin jo jonkin aikaa etsinyt elämää nähnyttä astiaa, jossa säilyttää tomaatteja. Nyt tämä rustiikkinen kolmijalka komeilee aitiopaikalla keittiömme pöydällä pienemmän sisarensa kanssa. Hintakin oli mielestäni oikein hyvä, vain 20 euroa.

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Munkkipullon lumoissa

Seuraavaksi siirryin Pimeen Vintin torppaan, jonka tuvassa oli esillä kaunis ruskeasävyinen asetelma. Siinä koreili mielenkiintoinen, hauskasti munkkia muistuttava pullo. Kysyin Pimeen Vintin omistajalta Marikalta pullon tarinaa ja hän kertoi tämän nostalgisen pullon olleen Munkki-yskänlääkkeen pullo.

Lääke Oy:n markkinoimaa, kuulemma hyvänmakuista, koko perheen Ukko-Munkki yskänlääkettä myytiin apteekeissa reseptivapaasti 1950- ja 60 -luvuilla. Löysin hauskan mainosvideon Munkki-yskänlääkkeestä, jossa legendaarinen Tarmo Manni mainostaa tuotetta. Minä muistan yskänlääkkeistä hyvin ”mustan korpin lääkkeen” Expigenin, joka maistui lapsen suussa pahalle, niinkuin kaikki muutkin vastaavat tuotteet.

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Pullon korkkina toimivaa munkin hattua ei mukana ollut, mutta ei se haitannut. Tämä pullo lumosi minut ja ostin sen kotiin 15 eurolla. Nyt Munkki on arvoisessaan seurassa Portsan pihamarkkinoilta pari vuotta sitten ostamani Kleopatran sekä Kreikan Samoksen saarelta kotiutuneen kissan kanssa. He viihtyvät kertomansa mukaan hyvin yhdessä ja juttua riittää.

Marli – pala turkulaista historiaa

Pimeeltä Vintiltä löytyy paljon mielenkiitoisia pulloja ja lasiesineitä. Katseeni kiinnittyi kahteen Viini- ja likööritehdas Marlin pulloon. Legendaarinen yritys sai alkunsa vuonna 1867 kun turkulainen kauppias Anders Nordfors sai Aleksanteri II:lta luvan valmistaa suomalaisesta paloviinasta ja sokerista liköörejä sekä muita jalostettuja tuotteita. Viinasta sekoitettiin punssia ja likööriä janoiselle kansalle. 

Näiden kauniiden sitruuna- ja appelsiinipöytäjuomapullojen kylkiä koristavat hohtavat etiketit ja väkevöidyn juoman valmistusohje kuuluu seuraavasti: 1 viivaväli aromia sekoitetaan 1 litraan raikasta vettä, sokeria lisätään kupillinen tai maun mukaan. Miltäkähän tuo juoma mahtaisi maistua?

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Paljasjalkaisena turkulaisena (kyllä, olen Heidekenillä syntynyt) arvostan kovasti sitä, että nyt keittiön hyllyä koristaa pala turkulaista historiaa. Näiden pullojen kappalehinta oli 4 euroa. Kauniita lasipulloja koristamaan ajattelin hankkia vielä leikkokukat, jolloin aseltelma muuttuu pehmeämpään suuntaan.

Rahakirstun vartijana Roope Ankka

Aku Ankkaa olen lukenut nuoruudessani paljon ja en millään voinut vastustaa tämän nostalgisen Roope Ankka -säästölippaan hankkimista. Mieheni on vielä suurempi ankkalinnalaisten fani kuin minä ja ostinkin tämän lippaan hänelle 12 eurolla.

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Löysin parhaan satuhahmon ikinä

Olin mielestäni löytänyt jo kaiken tarvittavan tällä erää Pimeeltä Vintiltä, mutta hetken mielijohteesta päätin vielä kuitenkin kierrellä lisää. Yhden piharakennuksen oviaukon lähellä, aivan paraatipaikalla, tapasin hiljaa nököttävien satuhahmojen joukon, joista erityisesti yksi herätti huomioni.

Nelikon hahmoista kaksi oli selkeästi miehiä ja toiset kaksi naisia. Molemmilla rouvilla oli kädessään luuta ja tutkin niitä lähempää. Kello läheni jo paikan sulkemisaikaa ja kyselin Marikalta hieman lisää tästä hurmaavasta joukosta. Sain kuulla teosten olevan suomalaista käsityötä ja näitä teräksestä taottuja ja uniikkeja taideteoksia on ollut aikanaan 150 kappaletta.

Erityistä muumihahmoa todella paljon muistuttava patsas kiehtoi minua ja kysyin sen hintaa. 250 euroa maksava hahmo oli niin kaunis ja samalla herttainen. Kalliimpien esineiden hankintoja ei päätetä yhdessä yössä ja pyysin Marikaa varaamaan teoksen minulle viikon ajaksi. Viikon mittaan mietin pitkään ja hartaasti olisiko tuo taidehankinta viisas. Lopulta tulin siihen tulokseen, että taiteilija Oiva Ovaskan ainutlaatuinen teos aitoustodistuksineen on sijoittamisen arvoinen.

Kauniita aarteita kotiin Pimeeltä Vintiltä.

Lempeä ja ystävällinen ”Teatterirotta Emma” on saanut nyt hyvän ja rakastavan kodin luotamme. Manhattanin kirppikseltä seitsemän vuotta sitten ostamani vanha tuoli toimii hänen kunniapaikkanaan eteisessämme.

Primadonnien syksyllä 2017 alkanut Kotikriitikkokausi Turun Kaupunginteatterissa muutti elämäni kertaheitolla. En voinut silloin kuvitellakaan, miten suunnattomasti kehittyisin kirjoittajana ja siinä, että osaan avata kokemuksiani sanallisesti. Tämä kodinhengetär muistuttaa minua päivittäin siitä, että on elintärkeää unelmoida isosti ja tehdä haluamansa eteen kovasti töitä.

Pilvi

Jos innostuit näiden esineiden tarinoista niin käyhän tunnelmoimassa lisää lukemalla aiempi postaukseni Pimee Vintti hurmaa vintagellaan Paattisilla. Kaikkein parasta on kuitenkin mennä käymään itse paikan päällä ja huomata miten tämä Tiensuun tila elää uutta kukoistuskauttaan Marikan hellässä huomassa. Paattisilla ja meidän kävijöiden kodeissa nostalgisten esineiden tarinat jatkuvat edelleen.

Pimee Vintti on avoinna juuri sinun käyntiäsi varten. Ota haltuun myös tämän vanhan tavaran sisustuskaupan Facebook ja Instagram.

Seuraa ja tykkää donnista:

Vastaa