Kulttuuri Lifestyle

Livemusiikin ja ystävyyden voima

Livemusiikin ja ystävyyden voima – Unohtumattomat kesäjuhlat Maskussa ja Teijolla

Suomen kesäillat pitävät sisällään ainutlaatuista taikaa, varsinkin silloin, kun ne täyttyvät musiikista, naurusta ja ystävien seurasta. Viime kesänä sain kokea kaksi erityisen ikimuistoista juhlaa, joissa livemusiikki loi tapahtumiin omanlaisen fiiliksensä. Toinen näistä illoista oli kotimme Villa Orpanan heinäkuun alun Summer Fest, johon tunnelmaa loivat musiikillaan Mikael Saari ja Henna Linko. Elokuun Ihan muuten vaan -bileet veivät minut ja mieheni puolestaan vieraiksi idylliseen Teijon Vilniemeen, jossa ystävämme järjestivät merkityksellisen illan pihajuhlien merkeissä. Tapahtuman musiikista vastasivat Kassu A. Halonen ja Jouni Lampinen ja äänet duolle taituroi Kyläravintola Terhon keikoiltakin tuttu Tomi Lahtinen.

Villa Orpanan Summer Fest soi heinäkuisessa kesäillassa

Villa Orpanan Summer Festin suunnittelu alkoi aikaisin keväällä ja koska saavuimme kotiin parin viikon Rodoksen reissulta vasta vajaa vuorokausi ennen h-hetkeä, asioita piti tehdä valmiiksi ennen matkan alkua. Edellisilta ennen juhlia kului viime hetken valmisteluissa, ja vaikka väsymys painoi, into vei voiton. Kesäyön hämärässä virittelin valoköynnöksiä paikoilleen ja istuskelin terassin portailla miettien, miten ihmeessä kaikki valmistuu ajallaan. Onneksi ihanat ystävät riensivät sovitusti apuun ruokapuolen kanssa ja tarjoilut saatiin hoidettua yhdessä tuumin, ilman suurempaa stressiä.

You should have seen us then, so you’d know how it’s done. Because all we would do was just coming together.

Livemusiikin ja ystävyyden voima – Mikael Saari ja Henna Linko loivat kesäiltaan unohtumattoman tunnelman

Summer Festin aamu valkeni jokseenkin pilvisessä säässä, mutta onneksi taivas selkeni iltapäivän puolella ja aurinko tuli esiin. Vieraat saapuivat illansuussa ja tervetulopuheen sekä alkumaljojen jälkeen asettelimme tuolit puoliympyrään ja istuuduimme kaikki eturiviin. Ilta oli vasta alussa, mutta jo ensimmäiset soinnut kuljettivat meidät syvien tunteiden äärelle. Kaj Chydeniuksen säveltämä Sinua, sinua rakastan avasi illan, sillä juhlistimme hieman etukäteen 10-vuotishääpäiväämme. Tämä yksi suomalaisen musiikin kaihoisimmista rakkauslauluista herkisti sanomallaan. Mikael Saaren tulkinta klassikosta oli täynnä tunnetta, ja jokainen säe resonoi vahvasti kehossa. Henna Linkon säestys kietoutui mukaan pehmeästi, tuoden kappaleeseen lisää syvyyttä ja lämpöä. Ai että, miten ihanaa!

Lämmitti mieltä nähdä rakkaiden ihmisten nauttivan musiikista ja yhteisestä ajasta. Välillä fiilistelimme silmät kiinni ja toisinaan puristimme hiljaa vieressä istuvan kättä. Biisilista koostui toiveista ja mukana oli sekä Mikaelin omaa tuotantoa että covereita vuosien varrelta.

Huominen päivä ei meitä, vaaranna varjollaan. Kun sinun saan vain olla, täysin ja kokonaan.

Mikael Saari ja Henna Linko Nuoruustangon pauloissa. Kiitos videosta Anne!

Mikaelin The Grand Letdown esikoisalbumilta kuulimme muun muassa huolettoman kappaleen C’est La Vie ja itselleni merkityksellisen biisin You Should Have Seen Us. Muusikon folk-soundi hiveli korvaa ja yhden jos toisenkin jalka alkoi taputtaa tahtia rytmin viedessä mukanaan. Kappaleiden herkkä tulkinta ja niiden tarinallisuus vetosivat meihin kaikkiin melodian kuljettaessa juhlaväkeä tunnelmasta toiseen. Mikaelin oma biisi Ihminen kuulosti kesäillan vienossa tuulessa kipeän kauniilta ja melankolisuudessaan se ei kuitenkaan ollut liian lohduton. Vahva tunnetaso välittyi tästäkin kappaleesta ja teki siitä syvemmin koskettavan.

Jarkko Martikaisen kynästä lähtenyt Myrsky toi mukanaan voimakkaan tunnelman, jonka duon tulkinta teki merkitykselliseksi. Kun Hectorin Yhtenä iltana kajahti ilmoille, moni tunsi kappaleen sävelissä omia muistojaan ja ohikiitäneitä hetkiä. Heinäkuisen kesäillan tunnelma oli lämmin, ja oli ihana kokoontua yhteen läheisten kanssa.

Oi, jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman, tämän maailmani pallon valtavan. Mutta enhän sitä tee, pieni hetki riittänee, kun sun vierelläsi näin olla saan.

Ihan muuten vaan -bileet – Kassu A. Halonen ja Jouni Lampinen tulkitsivat Rauli Badding Somerjokea

On hetkiä, jotka piirtyvät mieleen kirkkaampina kuin toiset. Iltoja, joissa aika tuntuu pysähtyvän ja joissa musiikki ja ystävyys sulautuvat yhteen tavalla, jota ei voi täysin selittää, sen voi vain tuntea. Teijolaisten ystäviemme järjestämät Ihan muuten vaan -bileet olivat täydellinen syy kokoontua yhteen elokuun alkupuolen lauantaina.

Juhlien valmistelu alkoi jo edellispäivänä, kun rintamamiestalon pihamaalle nousi miesten voimin juhlateltta ja Tomi asensi äänentoiston ja karaoken katettuun kesäkeittiöön. Telttaan aseteltiin buffetpöytä ja tuoleja, ja kynttilälyhtyjä ripustettiin luomaan kutsuvaa tunnelmaa. Juhlapäivän aamuna odotus väreili ilmassa, kun pilkoimme keittiössä salaattiaineksia, sekoitimme kastikkeita ja koemaistelimme herkkuja. Päivällä ystäviä alkoi saapua yksi toisensa jälkeen, ja oli ihana nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.

Livemusiikin ja ystävyyden voima

Pihabileiden musiikkimaestroina toimivat Kassu A. Halonen ja Jouni Lampinen. Duon esittämät kappaleet koostuivat legendaarisen Rauli Badding Somerjoen tuotannosta, ja klassikot siivittivät juhlatunnelmaa. Tuttujen kappaleiden sävelet täyttivät elokuisen päivän, ja hymy viipyi jokaisen huulilla, vaikka välillä satoikin vettä kuin saavista kaataen.

Kun Paratiisi alkoi soida, tuttu melodia vei mennessään. Kappaleen pehmeä svengi tuntui hyvältä ja sanat soljuivat suoraan sydämiin. Laivat toi mukanaan mietteliään haikeuden ja sateen mukanaan tuoma, syksyäkin hieman enteilevä, tuuli tuntui kuiskailevan meille. Kassun ja Jounin herkkä tulkinta korosti kappaleen kaihoa, mutta myös sitä levottomuutta, kun kaipaa jonnekin, muttei oikein tiedä minne. Unenomainen tunnelma Illan varjoon himmeään -kappaleen aikana toi lohtua ja tuntui hyvältä viettää yhteistä aikaa juuri tämän joukon kesken.

Kaihoisa Tähdet, tähdet värähteli ilmassa hienovaraisesti. Kaipauksesta ja yksinäisyydestä, mutta myös kauas kantavasta valosta kertova kappale hiipi hiljaa ihon alle, ja moni pyyhkäisi silmäkulmaansa. Valot soi yhtä aikaa voimakkaana ja herkkänä piirtäen eteemme vastakohtia näkyvästä ja näkymättömästä. Kappale on aina resonoinut minussa vahvasti, siinä on jotakin niin rehellistä ja aitoa. Baddingin vuonna 1971 säveltämä ja sanoittama biisi muistuttaa siitä, että vaikka kaipaammekin valoa, joskus sitä jää helpommin varjoihin. Suon kulkijan soidessa saimme pysähtyä miettimään, miten luonnon keskellä voimme olla täysin paljaina, kohdata menneisyytemme, hyväksyä sen ja päästää siitä irti, jos on tarve. Miten lohdullinen ja vapauttava ajatus.

Nyt rakkaan huomaan saapuvan, lämmön tuo hän mukanaan. Jäämme kahden paikalleen, aamuöiseen sateeseen.

Kassu A. Halonen ja Jouni Lampinen tulkitsemassa kappaletta Aamuöiseen sateeseen.

Livemusiikin ja ystävyyden voima antavat elämälle syvyyttä

Koskettavat sävelet ja yhdessä vietetyt hetket antavat elämälle syvyyttä, jota ei voi sanoiksi pukea. Kun musiikki täyttää ilman ja katseet kohtaavat, ystävyyden voima on poikkeuksellisen unohtumaton. Näissä hetkissä on taikaa ja tuntuu, että kunhan meillä on toisemme, kaikki järjestyy. Musiikki korostaa tunteitamme ja vielä vuosienkin päästä muistamme, kuinka ihanaa meillä oli yhdessä. Olen äärettömän kiitollinen kaikista teistä, jotka kuljette kanssani tätä elämän polkua, jaatte naurut ja kyyneleet, ja olette läsnä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsen. Teidän kanssanne elämäni saa syvemmän merkityksen, kiitos!

❤️: Pilvi

Mikäli musiikin maailma kiehtoo, lue aiempia artikkeleitani Haastattelussa muusikko Mikael Saari ja Göstan parhaat -levyarvio.

Follow my blog with Bloglovin

Villa Orpanan Summer Festin kuvat Unna Äkäslompolo.

Saatat myös pitää...