Kulttuuri

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa yhteistyössä Turun Nuoren Teatterin kanssa, turvavälit, maskisuositukset ja sallitut henkilömäärät huomioiva kenraaliharjoitus 18.2.2021

Istuudumme teatterin punaisille penkeille. Tunnelma on odottavan onnellinen, sillä viimeisestä teatterissa käynnistämme on aikaa. Valot sammuvat ja esitys alkaa.

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa on tribuutti nuorelle rakkaudelle ja sille kihelmöivälle ajalle, jolloin orastavat tunteet alkavat pitää ääntä itsestään. Vatsanpohjassa pörräävät perhoset, oma minuus hahmottuu, seksuaalisuus hyväksytään ja samalla sekä luottamus että harkintakyky kehittyvät. Omaa sisäistä ääntä kuunnellaan ja uskalletaan ottaa askel tuntemattomaan, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Tästä kaikesta kertoo KOLME-nuorisonäytelmä nivoen yhteen kolme eri tarinaa nuoruuden tunnemyrskyistä ja rakkauden totuuksista.

Turun Nuoren Teatterin kevään 2021 nuorisonäytelmä on englantilaisen näytelmäkirjailijan Harriet Braunin KOLME, jonka on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Teoksen on sovittanut ja ohjannut itsekin Turun Nuoresta Teatterista ponnistanut Jere Hultin. Ohjaajan assistenttina ja järjestäjänä toimii Iida Arki. Valosuunnittelusta vastaa Zai Sainio ja äänet ovat Jaakko Salosen käsialaa. Lavastus on Jaana Jussilan ja ne on rakentanut Mauri Vesterinen. Työryhmä on hoitanut itse puvustuksen ja maskeerauksen. Tarpeistosta vastaa Sari Koski ja tekniikka-ajo on Nikita Grundströmin. Julisteen ja käsiohjelman on tehnyt Marjut Kaislakari, ja valokuvat on ottanut Mikko Vihervaara. Näytelmän tuottajana toimii Minna Kaiskalari-Mattelmäki. Tämä Nuori Näyttämö-hankkeen produktio toteutetaan yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa ja näytelmän kummina toimii kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki.

Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus

Kiira (Julia Vuori) ja Kiiran sisäinen ääni (Inka Virtanen). Topi (Elmeri Karlsson) ja Topin sisäinen ääni (Helmi Laurinen), kuvat Mikko Vihervaara.

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa tuo lavalle kolmetoista 15–20-vuotiasta harrastajanäyttelijää. Rooleissa taituroivat suvereenisti Kaisa Karlström (kertoja), Aleksandra Frey (Liina), Emilia Valkama (Liinan sisäinen ääni), Laura Lalli (Rebekka), Saana Saapunki (Rebekan sisäinen ääni), Julia Vuori (Kiira), Inka Virtanen (Kiiran sisäinen ääni), Kalle Mäki (Joel), Hanna Lindqvist (Joelin sisäinen ääni), Kerttuli Nera (Mira), Jasmin Iacovone (Miran sisäinen ääni), Elmeri Karlsson (Topi) ja Helmi Laurinen (Topin sisäinen ääni).

Oli suuri ilo ja kunnia päästä seuraamaan näytelmän kenraaliharjoitusta ja taitavan nuorisoryhmän yhteen hitsautunutta työskentelyä. Roolitus on onnistunut KOLME:ssa erinomaisesti ja koko työryhmä toimii sulavasti yhteen. Hyvin tehdyn käsikirjoituksen ja nuorten luovuudelle tilaa antavan ja sen huomioivan ohjauksen avulla, nuoret lupaukset kertovat koskettavan ja aidon tarinan äärimmäisen varmoin ottein. KOLME:n tarina imaisi meidät ja muun harjoitusyleisön heti ensi hetkistä alkaen haltioituneena mukaansa.

KOLME:n nerokkaasti rakennetuissa tarinoissa nähdään hahmojen lisäksi heidän fyysiset sisäiset äänensä. Nämä laukovat nuorten käymien dialogien väliin ehdotuksia, ohjeita ja enemmän tai vähemmän rakentavaa palautetta omistajiensa möläytyksistä. Sisäisten äänten jatkuva analysointi, panikointi ja parjaus on huvittavaa sekä hätkähdyttävän samaistuttavaa – eivätkö omat sisäiset äänemme ole joskus kommentoineet aivan samalla tavalla keskustelujamme?

Teini-ikäisten elämää käsittelevä näytelmä vahvalla kosketuspinnalla tämän ajan ilmiöihin

Miran sisäinen ääni (Jasmin Iacovone), Rebekka (Laura Lalli), Mira (Kerttuli Nera) ja Rebekan sisäinen ääni (Saana Saapunki). Kuva Mikko Vihervaara.

Näytelmä kertoo kuudesta nuoresta, joista jokainen etsii itseään ja on aika ajoin hyvinkin epävarma oman paikkansa löytämisen äärellä. Teini-iän kynnyksellä tunteet purkautuvat suuntaan ja toiseen isosti ja omia tunteitaan saattaa ihmetelläkin. Mikä saa minut onnelliseksi tai miksi en tunne samalla tavalla kuin muut? Ajan kuluessa nuoret kasvavat, oppivat virheistään ja kartuttavat kokemustaan.

Turun Nuoren Teatterin kovin ajankohtaisen teoksen viesti on, että oman äänensä saa kuuluviin ja näkyväksi muille, kun vain uskaltaa olla oma itsensä. Aina tämä ei tietenkään ole helppoa, mutta omista tunnoista on hyvä puhua ystävien ja aikuistenkin kesken. Yksin tunteidensa kanssa ei kannata tai saa jäädä. Jokainen nuori haluaa tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Mutta miten niitä tunteita voi näyttää ja miten paljon kannattaa miettiä sitä mitä muut ajattelevat? Mitä sitten, jos ei kulje massan mukana ja laput silmillä?

Näytelmän teema on riipaiseva myös ajankohtaisuudessaan. Elämme juuri nyt poikkeuksellisia aikoja, joissa olemme eristäytyneitä ja ihmiskontaktit ovat vähissä. Seuranamme saattaa suurimman osan ajasta olla vain se oma sisäinen äänemme. Tarkemmin, oma kehittyvä sisäinen äänemme, jota emme välttämättä pääse haastamaan vaan se pääsee villisti julistautumaan yksinoikeudella, hyvässä ja pahassa, totuuden ääneksi? Tunne siitä, että kukaan muu ei kuule tai näe, voi olla musertava. Tämä osuu erityisesti nuoriin, joiden oman tasapainoisen minäkuvan kehittyminen on tärkeässä vaiheessa.

Turun Nuoren Teatterin näyttelijät antavat parastaan lavalla

Kertoja (Kaisa Karlström) ja Liinan sisäinen ääni (Emilia Valkama) sekä Liina (Aleksandra Frey). Kuvat Mikko Vihervaara.

Turun Nuoren Teatterin lavalla nähdään äärimmäisen valovoimainen ja samaistuttava joukko nuoria näyttelijöitä, jotka uskaltavat erottua ja luovat omanlaistaan polkua. Kertojaa esittävä Kaisa Karlström pitää näytelmän punaisia lankoja käsissään ja on roolissaan moni-ilmeinen ja hauska. Hänen yliteatraalisuutensa on huikeaa ja hänen taitavaa työskentelyään seuraamme herkeämättä ja useasti ääneen nauraen.

Yleisöä riemastuttavaa on myös seurata kuinka silloin tällöin näsäviisaidenkin sisäisten äänten ehdotukset kaikuvat välillä kuuroille korville hahmojen reagoidessa aivan päinvastaisesti näiden tekemiin ehdotuksiin. KOLME:n tarinat tuovatkin hienosti esille nuorten päänsisäisen myllerryksen orastavien tunteiden parissa. Kuinka ristiriitaista oman tiensä ja äänensä löytäminen voikaan olla.

Kalle Mäen esittämän Joelin rehtiys ja aitous joutuvat koetukselle, jota myös sisäinen ääni, Hanna Lindqvist, nasevasti haastaa. Liinaa näyttelevä Aleksandra Frey ja hänen kritisoiva epäilyksen tunteita lietsova sisäinen ääni, Emilia Valkama, välittävät koskettavan aidosti kuinka ahdistavia muiden asettamat odotukset ja pintapuolisuuden korostaminen voivatkaan olla.

Rebekka, Laura Lalli, ja Kiira, Julia Vuori sekä heidän sisäiset äänensä, Saana Saapunki ja Inka Virtanen, onnistuvat puolestaan erinomaisen herkästi ja aidosti luomaan katsojien silmien eteen orastavien tunteiden vuoristoradan sekä niiden hyväksymisen. Molemmat tuovat hienovaraisesti, aivan pienilläkin ilmeillä ja eleillä, esiin sisäisen myllerryksen aiheuttaman epävarmuuden, sen hyväksymisen ja lopulta näiden uusien tunteiden rohkean ymmärtämisen.

Topia esittävä Elmeri Karlsson ja Topin sisäisen ääni Helmi Laurinen ovat mahtava parivaljakko. Hulvaton dialogi sekä sisäisen äänen paisutteleva tsemppaus Topin taklatessa deittailun sudenkuoppia, on hauskaa seurattavaa. Miraa esittävä Kerttuli Nera ja hänen sisäinen äänensä Jasmin Iacovone tuovat puolestaan vastapainoa sydänsurun ja tämän aiheuttaman tunnemyrskyn muodossa.

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa on onnistunut kokonaisuus

Mira (Kerttuli Nera) ja Rebekka (Laura Lalli). Kuva Mikko Vihervaara.

KOLME-nuorisonäytelmä Turun Nuoressa Teatterissa on kokonaisuudessaan ehjä ja hyvin rytmitetty. On mahtavaa nähdä nuorten into ja aitous, joka välittyy katsomoon. Teoksessa roolihenkilöiden tunteiden tulkkeina toimivat heidän fyysiset sisäiset äänensä ja tämä onkin loistava tehokeino, joka korostaa hyvin heidän pääsisäisiä ajatuksiaan. Turun Nuori Teatteri onnistuu jälleen kerran luomaan todentuntuisen näytelmän ja esityksen roolihahmojen näyttelemisen katsomisen sijaan tuntuukin, että seuraisimme naapurin teinien elämää aitiopaikalta. Nuorten elämän kipuilua ja ihastumista katsellessa palasimme helposti omaan teini-ikäämme ja muistoihin. Niihin, jotka ovat tehneet meistä juuri sellaisia kuin olemme.

Sisäisten äänien äänensävyistä löytää kosketuspintaa, sillä jokainenhan meistä keskustelee itsensä kanssa päivittäin. KOLME:n herkkyys löytyy myös siitä, että se alleviivaa sitä kuinka sisäisen äänen puhuttelevuus määrittelee myös omaa ulosantiamme. Mikäli sisäinen ääni puhuttelee sinua rumasti tai arvostelevasti, etkö silloin koe olevasi myös muiden arvostelun kohteena? Näytelmä onkin hyvä muistutus siitä, että omaa sisäistä ääntä tulisi opettaa puhumaan kauniisti, sillä sinä olet se, joka sitä kuuntelet.

Teatterin esitystoiminta on keskeytettynä 28.3.2021 asti. Tämän jälkeen KOLME-näytelmä on nähtävissä Turun Nuoressa Teatterissa 23.4.2021 asti. Lippuja saat ostettua suoraan teatterilta tai lippu.fi.

Turun Nuori Teatteri on myös valittu tällä näytelmällä mukaan Nuori Näyttämö -paikallisfestivaaliin, joka järjestetään Turun Kaupunginteatterissa toukokuussa 2021.

Viimeksi näimme Turun Nuoressa Teatterissa syksyllä 2019 teoksen Kaunotar ja Hirviö, jossa on paljon yhtäläisyyksiä tämänkin vuoden teokseen.

Tekstin artikkelin kuva: Liinan sisäinen ääni (Emilia Valkama), Joel (Kalle Mäki), Liina (Aleksandra Frey) ja Joelin sisäinen ääni (Hanna Lindqvist). Kuva: Mikko Vihervaara, Turun Nuori Teatteri.

Seuraa ja tykkää donnista:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *