Pohjois-Karjala – Ylioppilaskunnan Laulajat, pohdintaa kappaleen äärellä
Olin 10-vuotias vuonna 1987 kun nuoreen tajuntaani iski voimakkaasti Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavingsin musiikki, jota olenkin kuunnellut koko elämäni ajan. Tuon ikonisen poprock-yhtyeen ura oli huikea ja siihen mahtui lukuisia hittejä, joiden räväkät sanoitukset olivat ihmeellistä kuunneltavaa varsinkin teini-iän kynnyksellä.
Legendaariseen kulttimaineeseen noussut, kotiseuturakkaudesta kertova Pohjois-Karjala on kuulunut elämääni pitkään. Se on soinut monissa unohtumattomissa hetkissä, ystävien juhlissa, karaokelavalla ja siskoni luo Pohjois-Karjalan Joensuuhun matkatessa. Bändin tuotannosta tämä kappale on suosikkini ja sitä kuunnellessa palaan sekunnin murto-osassa vuosikymmenten takaisiin muistoihin.

Sivukujilla elämän kulkien, toivon onneni vielä jostain löytyvän.
Edellisviikolla näin Youtubessa Ylioppilaskunnan Laulajien version oman onneni sirpaleiden säilyttäjästä, minulle jopa pyhästä, Pohjois-Karjala kappaleesta. Lumouduin täysin kappaleen herkän mahtipontisesta sovituksesta ja mukaansatempaavaa videota kuunnellessa ja katsoessa tuli itkukin, useamman kerran. Oi, miten hienosti elämän sävelet tuodaankaan esiin tällä videolla.

Pohjois-Karjala – Ylioppilaskunnan Laulajat: tarkkaa työtä tekevien ammattilaisten taidonnäyte
Täytyy myöntää, että en ole aktiivisesti seurannut Ylioppilaskunnan Laulajien, Suomen tunnetuimman ja vanhimman suomenkielisen kuoron, uraa, mutta tällä hienolla videollaan he saivat minut lumoutuneeksi. ympäri. Eeppistä matkaa syvälle suomalaisuuteen luotsaa itseoikeutetusti Ylioppilaskunnan Laulajat johtajanaan Pasi Hyökki. Heidän lisäksi videota on ollut toteuttamassa hitin uudelleen sovittanut Tuomas Meurman, ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Slåen, tuottaja Ville Saukko ja kuvaaja Hannu Pyyhtiä.
Musiikkivideon on leikannut Eemeli Nättinen ja sen värimäärittelystä vastaa Petri Falkenberg / Grade One. Videon on ilmakuvannut niin ikään Heikki Slåen ja hän myös vastaa pukusuunnittelullaan siitä, että silmiemme eteen piirtyy juuri oikeanlainen frakeista verkkarihousuun vaihtava miesjoukko. Kinos Rentals on vuokrannut elokuvakaluston. Musiikin äänityksestä vastaa Ilkka Herkman ja sen editoinnista ja miksauksesta hänen lisäkseen Pasi Hyökki.
Videota ei ole kuvattu Pohjois-Karjalassa vaan Hämeessä ja Uudellamaalla. Taiteellinen vapaus on ohjannut työryhmää ja kuvauspaikat ovat valikoituneet kappaleen mielenmaisemaan sopiviksi. Suomalaisuuteen usein liitetty alakulo väistyy kun lähtee juurilleen ja pääsee kotiseudun hellään huomaan, oli se sitten missä päin Suomea tahansa.

Eeppisen kaunista kuorotaidetta juurille paluusta ja vapauden kaipuusta
Jo videon ensisekunneista lähtien on aistittavissa, että nyt ollaan jonkin suuremman teoksen äärellä. Laulu lähtee mutkattomasti liikkeelle soololla ja soinen maisema vie ajatukset maaseudulle. Vahvat äänet yhtyvät sooloon ja maisemat vaihtuvat roadtripin vessatauoista paikalliseen kuppilaan ja autioituvaan kylänraittiin. Kuoron a cappella saa aikaan kylmiä väreitä selkäpiissäni. Herranjestas mitä äänenkäytön monimuotoista taituruutta.
Maaginen laulanta vie mukanaan ja ajantaju katoaa, niin eeppisellä matkalla koen videota katsoessa olevani. Huikean lahjakkaat mieskuoron laulajat käyttävät ääntään laaja-alaisesti ja eri äänet vievät muun muassa Leevien tutun dididam-melodian aivan uudelle tasolle. Tarkkaan harkitut lyhyet tauot antavat kuulijalle aikaa vetää henkeä ennenkuin matka taas jatkuu.
Yliopilaskunnan Laulajien Pohjois-Karjala kappaleen sovitus yhdistettynä huikeaan videotuotantoon on äärimmäisen kaunis ja koskettava kunnianosoitus alkuperäiselle kappaleelle. Erityismaininnan haluan antaa Juha-Matti Kahilakosken piimäsuulle, joka luo mahtavan kontrastin suomalaisuuteen vahvasti kuuluvaan kahvin- ja kaljanjuontiin.
Silti sinua jos kaltoin kohtelin.

Musiikkivideolla tuodaan esiin katoavaa maaseutua ja autioituvia kylänraitteja. Lapsuutemme maisemat ovat muuttuneet ja monet aikanaan hyvinvoineet maito- ja lihatilat ovat joutuneet luopumaan eläimistään. Ajat muuttuvat ja maailma niiden mukana. Silti haluaisin nähdä vielä enemmän maaseutumme pieniä kyliä elinvoimaisina keskuksina, joissa kulttuuriperimämme saisi jatkaa eloaan eikä näivettyisi pois.
Olisin voinut vaikeampi olla, yritin silti aina sovinnolla kuitenkin.

Pohjois-Karjala – Ylioppilaskunnan Laulajat suomalaisuuden ytimessä
Ylioppilaskunnan Laulajat maalaa musiikkivideollaan perin suomalaista mielenmaisemaa. Aina välillä kansamme sydämeen sattuu äärettömän paljon ja kuitenkaan siitä ei juuri pukahdeta mitään kenellekään. Hetken ollessa parempi maamme taas rakastaa hiljaa, mutta lujaa. Musiikkivideon lumoava tarina kaikkine kerroksineen korosti minulle sateenkaaren päästä löytyvää tietä Annelin, tuon ikiaikaisen ja rakkaan Suomi-neitomme, luo. Hienoa, että hän kietoo meidät kerta toisensa jälkeen pauloihinsa kun katsoo vähän pintaa syvemmälle.
Mikäli et vielä ole nähnyt Ylioppilaskunnan Laulajien Pohjois-Karjalaa niin katso video alta ja valmistaudu mykistävään kokemukseen!
Pilvi
Kaikki artikkelin kuvat ovat kuvakaappauksia Ylioppilaskunnan Laulajien videolta Pohjois-Karjala.
Yhteiskunnan määrittämät normit heitetään nurkkaan aiemmassa artikkelissani elokuvasta Teräsleidit, käyhän lukemassa: Roadtripillä Teräsleidit määräävät tahdin.