Kulttuuri

Dracula Åbo Svenska Teaterissa

Dracula Åbo Svenska Teaterissa yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa.

Monisäikeinen ikuisuudella ja kuolemattomuudella kuorrutettu Dracula on Åbo Svenska Teaterin syksyn 2022 suurproduktio, joka on kuin tehty esitettäväksi viktoriaanisen kauniissa ja Suomen vanhimmassa teatteritalossa. Teoksessa yhdistetään taiten kauhuromantiikkaa, musiikki- ja varjoteatteria sekä farssia ja komiikkaakin. Mutta ennen kaikkea Åbo Svenska Teaterin tulkinta kaikkien tuntemasta hahmosta terävine kulmahampaineen on näyttäviä elementtejä korostava show, jossa pohditaan onko kuolemattomuus tavoittelemisen arvoista.

Dracula Åbo Svenska Teaterissa tempaa mukaansa jännittävälle matkalle Transilvaniaan

Dracula Åbo Svenska Teaterissa.

Åbo Svenska Teaterin Draculan on kirjoittanut ja ohjannut Susanna Airaksinen, jonka moni muistaa muun muassa ÅST:n Jane Eyren ohjauksesta. Musiikin näytelmään on säveltänyt lukuisista teatteri-tuotannoista tuttu Kari Mäkiranta. Hänen kanssaan lavalla taituroivan orkesterin muodostavat Kimmo GröhnTeemu Mastovaara ja Rasmus Puranen.

Lavastuksesta vastaa Anders Karls, pukusuunnittelusta Tuomas Lampinen, maskista Sabina Segerström ja valosuunnittelusta Antti Niitemaa. Stunt-, taistelu- ja tanssikoreografia ovat Iiro Heikkilän taattua laatua.

Stig in frimodigt och av egen vilja.

Dracula, Åbo Svenska Teater

Åbo Svenska Teaterin lavalla nähdään Draculan roolissa maagisen charmantti Riko Eklundh. Mina Harkeria esittävät Anna Victoria Eriksson (9.10. asti) sekä Marika Westerling (10.10. lähtien). Muissa rooleissa nähdään Tuuli Heinonen, Samuel Karlsson, Julia Korander, Stella Laine, Ingemar Raukola, Sofia Törnqvist, Jerry Wahlforss ja Aaro Wichmann sekä sirkustaiteilijat Heidi Aho ja Iiro Heikkilä.

Veri ja tunteet roiskuvat Åbo Svenska Teaterin lavalla

Klassikkotarinan kaikki ainekset ovat esillä ja Åbo Svenska Teater marssittaa tutut hahmot lavalle. Lisäksi tarinaan on saatu Åbo Svenska Teaterille tyypillistä huumoria ja pilkettä silmäkulmaan, mikä viihdyttää teatterin faneja.

Dracula Åbo Svenska Teaterissa.

Erityisen onnistunut on lavastus ja lavankäyttö. Useaan kertaan tulee tunne, että Draculan läsnäolo on kaikkialla ympärillä. Nerokkaita lavastusratkaisuja tarjoilevassa esityksessä yksinkertaisillakin asioilla on saatu aikaan vaikuttavia kohtauksia.

Åbo Svenska Teaterilla on taito luoda mieleenpainuvia joukkokohtauksia, näistä parhaimpina muistoina meillä lienee eeppinen esitys Kalevalasta. Draculassa erityisesti hevoskärryjen kuljettaman Jonathan Harkerin (Aaro Wichmann) matka vampyyrikreivin linnaan on toteutettu taitavasti. Mieleen jäävät erityisesti myös laivakohtauksen vaikuttava lavastus sekä veren roiskumisen onnistunut ja kaunis symbolointi. Myös valoilla ja varjoilla on onnistuneesti saatu syvennettyä Draculan tarinan mystisyyttä.

Dracula Åbo Svenska Teaterissa.

Yhteislaulu aloittaa esityksen vaikuttavasti ja lavan taustalla soittava fantastinen orkesteri luo tunnelmaa alusta loppuun asti sitoen kohtaukset toisiinsa. Minan näyttelijän, Marika Westerlingin, laulua kuuntelisi enemmänkin. Dracula ei varsinaisesti kuitenkaan ole musikaali, vaikka laulukohtauksiakin on, mutta ne jäävät hieman tarinan varjoon. Niitä olisi saanut olla mielestämme enemmänkin, sillä laulu kirvoittaa selkäpiitä väristäviä tuntoja.

Verenhimoinen peto vai ikuiseen elämään viettelevä antikristus?

Draculan tarina on haastava ja miettiä sopii, millä kärjellä sitä esitellään. Bram Stokerin vuonna 1897 kirjoittama tarina kreivi Draculasta pohjautuu 1400-luvun Unkarin ja Osmanien valtakunnan vasallivaltion Valakian armottomaan ruhtinaaseen, Vlad ”Seivästäjä” III. Siitä asti vampyyreitä on yli sadan vuoden ajan niin demonisoitu kuin romantisoitu populaarikulttuurissa, joka on tematisoinut vamppyyrikulttiin niin tunteettomat verenhimoiset pedot kuin rakkauden kaipuiset viettelijät.

Blod är liv.

Dracula, Åbo Svenska Teater
Dracula Åbo Svenska Teaterissa.

Åbo Svenska Teaterin Draculassa päähahmo on ehkä jotain tältä väliltä. Ikuisen veren kaipuun rinnalla on Draculan rooli jonkinlaisena ylijumalana, joka jakaa ikuista elämää sitä janoaville. Dracula teroittaa kuitenkin moraaliaan – hän ei pakota ketään eikä ota mitään, mitä joku ei olisi valmis hänelle vapaaehtoisesti antamaan.

Suuri dilemma vaikuttaisi tarinan hahmoilla olevan, valitako ikuinen elämä, jotta paine erilaisista arkipäivän valinnoista ja merkityksellisyyden löytymisestä poistuisi. Jos elät ikuisesti, ei sinun täydy huolehtia ohikiitävistä kuolevaisten murheista. Minkälainen merkitys ikuisella elämällä kuitenkaan itsessään loppujen lopuksi on, jos olet kuitenkin elämän tuoman veren orjuuttama?

Dracula Åbo Svenska Teaterissa 31.12.2022 asti. Hanki liput Åbo Svenska Teaterin verkkosivuilta. Kannattaa myös muistaa, että vaikka toinen kotimainen ei olisi aivan terässä, esityksestä pääsee tekstitysten ansiosta nauttimaan kokonaisvaltaisesti.

ps. Lue myös aiempi artikkelimme Väkevän voimakas Kalevala Åbo Svenska Teaterissa.

Artikkelin kuvat Robert Seger, Åbo Svenska Teater