Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa, lippu saatu.
Mielestäni on aina ihanaa, kun klassikkotarina saa näyttämöllä uuden elämän. Pinokkio on meille kaikille tuttu poika, jonka nenä kasvaa valheista ja joka haluaa tulla oikeaksi ihmiseksi. On tärkeää, että tarinat teatterissa eivät ole koskaan pelkkiä satuja, vaan ne peilin tavoin käsittelevät nykyhetkeä ja maailman menoa. Oli mielekästä istahtaa 4.2. Turun kaupunginteatterin Pienen näyttämön punaiselle penkille ja ottaa vastaan Pinokkion lämmin, visuaalisesti rikas ja tunteisiin vetoava tulkinta kasvamisesta, erehtymisestä ja anteeksiannosta.
Carlo Collodin klassikkosatuun pohjautuva Eve Leighin vuonna 2022 kirjoittama Pinocchio saa Turussa uuden, ihastuttavan muodon. Sarka Hantulan suomennos soi luontevasti, ja Lija Fischerin tarkkanäköisessä ohjauksessa ensi kertaa Suomessa nähtävä sovitus valjastaa hienosti teatterin maagisen taian. Näyttämö on kuorrutettu leikillä ja oivalluksilla, ja näyttelijöiden kekseliäät muodonmuutokset muistuttavat osaltaan, miten teatteri tarjoaa parhaimmillaan yhteistä kuvittelua. Esitys ei jää millään lailla pintapuoliseksi ja se antaa paljon tarttumapintaa niin lapselle kuin aikuisellekin. Pinokkion kasvutarina muistuttaa meitä myös yksinäisyydestä, vastuusta ja siitä, että vapaus tarkoittaa myös seurausten kantamista.
Näyttämö on kuorrutettu leikillä ja oivalluksilla, ja näyttelijöiden kekseliäät muodonmuutokset muistuttavat osaltaan, miten teatteri tarjoaa parhaimmillaan yhteistä kuvittelua.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Vasemmalla Markus Ilkka Uolevi, Asta Sveholm ja Sami Lalou. Oikealla Markus Ilkka Uolevi ja Mika Kujala. Kuvat Satu Kemppainen.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa – mielikuvituksen näyttämönä vahva visuaalinen maailma
Puusta veistetyn pojan kasvukipuja merkityksellisellä tavalla kehystävä näyttämökuva on rakennettu poikkeuksellisella tarkkuudella. Kokonaisuus on kutsuva ja mielikuvitusta ruokkiva, suorastaan herkullinen. Jani Uljaan lavastus on nerokas. Se antaa tilaa leikille ja muutokselle, muuntautuu vaivattomasti verstaasta houkutusten maailmaan ja takaisin. Rakenteissa on sopivassa suhteessa rosoa ja lämpöä sekä samaa inhimillistä epätäydellisyyttä, jota tarina käsittelee. Uljas vastaa myös näytelmän pukusuunnittelusta, joka on oivaltava. Se avaa hahmojen sisäistä maailmaa ja leikkii värikkäillä tekstuureilla rakentaen ehjän visuaalisen rytmin. Yhdessä lavastuksen kanssa hän luo näyttämölle tilan, joka on sopivasti kallellaan, vähän outo ja ihmeellinen, ja niin kovin kiehtova.
Näyttämön rakenteissa on sopivassa suhteessa rosoa ja lämpöä sekä samaa inhimillistä epätäydellisyyttä, jota tarina käsittelee.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Asta Sveholm (Polpetta) ja Markus Ilkka Uolevi (Pinokkio). Kuva Satu Kemppainen.
Esine- ja nukkekoreografi Pia Kaleniuksen kädenjälki tuo näyttämölle kerroksellisuutta, joka ilahduttaa. Esineet eivät ole vain passiivista rekvisiittaa, vaan ne saavat tahdon herätessään eloon näyttelijöiden hellässä huomassa. Muun muassa puupalikoiden rakentuminen Pinokkion pidentyväksi nenäksi on rytmitetty tarkasti ja leikkisällä tavalla. Samalla katsoja näkee konkreettisesti valheen kasvavan, palikka palikalta.
Näyttämön taikaa ja tunnelman taituruutta: kokonaisuus, joka herättää Pinokkion tarinan eloon
Saara Tawastin kampaus- ja maskeeraussuunnittelu tukee hahmojen tunnistettavuutta hallitusti. Ilmeitä ei ole ylikorostettu, vaan muotoiltu siten, että ne astuvat sadunomaisesti hieman arjen yläpuolelle. Äänisuunnittelusta vastaavien Jari Tengströmin ja Tuomas Rissasen luoma maisema ei ainoastaan tue tapahtumia, vaan luo tilan tuntua: välillä se ympäröi katsojan, välillä vetäytyy jättäen tilaa hiljaisuudelle. Äänet kuljettavat tarinaa eteenpäin ja vahvistavat tunnetta siitä, että jokaisella valinnalla on oikeanlainen kaikunsa.
Visuaalinen dramaturgia tukee tarinan sisäistä liikettä äärimmäisen koukuttavasti ja verkkokalvoille piirtyy esityksen modernius, joka keskustelee hienosti klassikkosadun kanssa.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Sami Lalou, Markus Ilkka Uolevi ja Mika Kujala. Kuva Satu Kemppainen.
On hienoa, että musiikista vastaavat isä & poika, Jussi ja Oskari Vahvaselkä, jotka rakentavat taidokkaasti leikillisyyttä sekä emotionaalista syvyyttä korostavan kokonaisuuden. Sävellykset tukevat pieteetillä tarinan rytmiä ja antavat tilaa näyttelijäntyölle. Ja yhdessä äänisuunnittelun kanssa Pinokkion maailma tuntuu vangitsevalta. Jari Sipilän valosuunnittelu on yksi esityksen vaikuttavimmista elementeistä. Valot piirtävät näyttämölle ääriviivoja, syventävät tunnelmaa ja ohjaavat katsetta tarkasti. Visuaalinen dramaturgia tukee tarinan sisäistä liikettä äärimmäisen koukuttavasti ja kun tähän lisää Sanna Malkavaaran videosuunnittelun, piirtyy verkkokalvoille esityksen modernius, joka keskustelee hienosti klassikkosadun kanssa. Projisoinnit antavat tilaa mielikuvitukselle ja laajentavat näyttämöllä nähtävää teatterillista leikkiä.
Tuntuu, että lavalla ei suoriteta, vaan leikitään tosissaan. Ja sen teatteri mahdollistaa mitä parhaimmalla tavalla.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Mika Kujala (Gepetto) ja Markus Ilkka Uolevi (Pinokkio). Kuva Satu Kemppainen.
Pinokkion ensemble hurmaa ja luottaa toisiinsa täydellisesti
On ilahduttavaa nähdä lavalla ensemble, joka silmin nähden nauttii jokaisesta hetkestä. Viisikko tekee yleisön eteen pyyteetöntä työtä ja se tuntuu katsomossa asti. Tarinan rytmiikka kulkee näyttelijältä toiselle vaivattomasti reaktioiden ollessa vakuuttavan aitoja. Tuntuu, että lavalla ei suoriteta, vaan leikitään tosissaan. Ja sen teatteri mahdollistaa mitä parhaimmalla tavalla.
Äärimmäisen muuntautumiskykyinen Markus Ilkka Uolevi heittäytyy Pinokkion rooliin koko kehollaan. Puukengissä koikkelehtivasta, hieman kulmikkaasti liikkuvasta puupojasta kasvaa silmien edessä lapsi, jonka askeleet ovat täynnä uteliaisuutta. Kysymysten tulva on loputon ja pitkänhuiskea näyttelijä on fyysisessä roolissaan ilmiömäinen. Hahmo on jatkuvassa liikkeessä ja saa hienolla tavalla avattua myös Pinokkion haurauden, kun näytelmän vauhti ajoittain hiljentyy.
Pitkän linjan konkari ja karismaattinen Mika Kujala rakentaa Gepettosta lämpimän ja inhimillisen yksinäisen miehen hahmon, isän, joka uskaltaa rakastaa ehdoitta. Tässä ajassa, jossa maailma tuntuu jakautuneelta ja turvattomalta, hän edustaa ennen kaikkea vastuuta toisesta ihmisestä. Kujalan tulkinta muistuttaa, että rakkaus ei ole hallintaa vaan läsnäoloa. Se on suostumista siihen, että toinen saa kasvaa, vaikka se tarkoittaisi myös erehdyksiä. Kujalan tapa olla lavalla on järkähtelemättömän levollinen ja hänen rauhallinen läsnäolonsa luo merkityksellisen vastapainon Pinokkion levottomuudelle. Lelukauppias Fratellon roolissa upeaääninen mies saa revitellä ja näyttää toisenlaista sävyä sekä rytmiä, mikä korostaa hänen vahvaa osaamistaan.
Toisto luo teokseen turvallisuutta ja rytmiä, auttaa hahmottamaan tarinan keskeisiä teemoja ja antaa tilaa ymmärtää syvemmin, mitä tapahtuu.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Asta Sveholm, Markus Ilkka Uolevi ja Ulla Reinikainen (Mommo). Kuvat Satu Kemppainen.
Näyttelijöiden eloisa vuoropuhelu ja moniulotteiset roolit
Pieteetillä rooleihinsa heittäytyvä Asta Sveholm liikkuu hahmojensa välillä vaivattomasti ja hämmästyttävästi sävyä vaihtaen. Sinisenä haltijana hän säteilee ympärilleen maagista läsnäoloa tuoden tarinaan taikaa, kun puinen nukke muuttuu oikeaksi pojaksi ja Giuseppen suurin haave lapsesta toteutuu. Polpettan roolissa Sveholm taas on tahmatassuistaan huolimatta eloisa ja täynnä lapsen hihkuvaa iloa. Rooleihin heittäytyminen on tarttuvaa, ja katsoja ei voi olla huomaamatta, miten näyttelijätär nauttii olostaan lavalla.
Vahvasta lavapresenssistään ja terävästä komiikan tajustaan tunnettu Ulla Reinikainen hallitsee roolinsa suvereenin varmasti. Mommo on yhtä aikaa hurmaava ja häijy, ja Reinikainen tuo roolillaan hyvin esiin tämän päivän koulukiusaamisen. Herttuattarena hän puolestaan paljastaa, äidin ehdottoman rakkauden, ja sen miten vanhempi on valmis tekemään lapsensa eteen mitä tahansa. Reinikaisen tulkinnassa nämä vastakohdat muodostavat moniulotteisen ihmiskuvan, joka jää mieleen.
Persoonallisen uskottavasta näyttelijäntyöstä tunnettu Sami Lalou valtaa lavan Katti Marmeladina. Ja hän on kerrassaan hurmaava roolissaan. Hänen liikkeensä ovat kissamaisen sulavia ja tarkkoja, jokainen ele huokuu ketteryyttä ja leikkisää viekkautta, joka vangitsee katseen. Lalou onnistuu tuomaan hahmoonsa sekä lempeän lemmikin ystävyyden että villikissan voiman, kun sitä tarvitaan. Erityismaininnan ansaitsee hänen ketterä puuhun kiipeämisensä ja peiton päällä tapahtuva tassuttelu, jotka toivat mieleeni oman edesmenneen kissani leikkisät touhut.
Luottamus syntyy, kun uskallamme olla rehellisiä ja ottaa vastuun teoistamme. Tässä on avaimet kasvuun.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa. Sami Lalou ja Ulla Reinikainen (Herttuatar). Kuvat Satu Kemppainen.
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa – kasvutarinan ja näyttelijäntyön juhlaa lapsille ja aikuisille
Pinokkiossa on opettavaista toistoa, ja se toimii mielestäni hyvin tehokeinona, kun kyseessä on lapsille suunnattu näytelmä. Ja kyllähän me aikuisetkin toistamme itseämme aina aika ajoin. Se kuuluu elämään. Toisto luo teokseen turvallisuutta ja rytmiä, auttaa hahmottamaan tarinan keskeisiä teemoja ja antaa tilaa ymmärtää syvemmin, mitä tapahtuu. Pinokkion tarina on juuri tällainen, se toistaa, vahvistaa ja kantaa, aivan kuten kasvaminenkin, joka ei etene suoraviivaisesti vaan monenlaisin kiemuroin ja koukeroin. Se tekee esityksestä sekä koskettavan että helposti lähestyttävän kaikenikäisille.
Nykymaailmassa, jossa nopeus ja mielihyvän välitön tavoittelu ohjaavat käyttäytymistämme, Pinokkion haasteet – helpot oikotiet, hetkellinen suosio ja vastuun pakoilu – tuntuvat erityisen ajankohtaisilta. Näytelmä raottaa ovea siihen, että luottamus syntyy, kun uskallamme olla rehellisiä ja ottaa vastuun teoistamme. Juuri tässä on avaimet kasvuun. Pinokkion tarina muistuttaa, että “oikeaksi” tuleminen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että pystyy puhumaan totta, myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Tarina saa myös ilahduttavalla tavalla pohtimaan ihmisyyden merkitystä ja sitä, miten virheistä voi oppia.
❤️: Pilvi
Pinokkio Turun Kaupunginteatterissa 23.5.2026 asti. Osta liput suoraan teatterin kautta. Mikäli haluat tutustua teatteriin tanssin keinoin, lue arvioni Viidakkokirja Tanssiteatteri ERIssä. Viidakkoon voit sukeltaa tänä keväänä 18.4.-17.5. välisenä aikana.
Artikkelikuva: Asta Sveholm, Sami Lalou ja Markus Ilkka Uolevi / Satu Kemppainen, Turun Kaupunginteatteri.
Follow my blog with Bloglovin
