Staycation Omaloksen ylängöllä Kreetalla | Matkakertomus minilomalta kesäkuussa
Joskus kaikkein merkityksellisemmät kokemukset alkavat yhdestä mieleen juolahtaneesta ajatuksesta. Meille sellainen syntyi yhtenä kuumana Kreetan lomapäivän aamuna, kun päätimme mieheni kanssa lähteä täysin suunnittelematta ylös vuorille, Omaloksen ylängölle. Rethymnonin rantakaupungin hälinä ja paahtava helle saivat meidät kaipaamaan raikasta ilmaa, hiljaisuutta ja tilaa hengittää.
Vaikka täällä Kreetalla on ihanan kuumaa ja ilmastointi viilentää hotellihuoneessa, teki suunnittelematon miniloma vilvoittavassa vuoristoilmassa todella hyvää. Lomaa on tätä kirjoittaessa tällä vehreällä ja vuoristoisella saarella vielä vajaa viikko jäljellä, mutta nämä kaksi vuorokautta muistuttivat siitä, miten tärkeää on tehdä lomallakin asioita suunnittelematta. Tämä ex tempore -miniloma jää ehdottomasti yhdeksi koko kolmen viikon matkamme kirkkaimmista kohokohdista.
Täydellisen välipalan kruunasivat lasilliset tuorepuristettua appelsiinimehua ravintolan oman puutarhan hedelmistä.
Auto alle ja nokka kohti seikkailua Omaloksen ylängölle
Jo ajomatka ylöspäin sai kehon ja mielen siirtymään toiseen rytmiin. Pysähdyimme matkan varrella Taverna Gefiraan, jonka varjoisalla terassilla nautimme taivaallisen letun, jonka sisällä oli paikallista juustoa ja päällä hunajaa sekä ripaus kanelia. Täydellisen välipalan kruunasivat lasilliset tuorepuristettua appelsiinimehua ravintolan oman puutarhan hedelmistä. Täällä vuoristossa mehu on juuri sitä mitä sen pitääkin olla: aitoa, täyteläistä ja siihen ei ole lisätty pisaraakaan vettä.
Maisema muuttui matkan edetessä kuin huomaamatta, vuoret kohosivat yhä lähempänä, ja lämpömittari auton kojelaudassa näytti aste asteelta laskevia lukemia. Auton kavutessa yhä ylöspäin, pidimme pieniä taukoja ja ihailimme edessämme avautuvia maisemia ja bongailimme haukkoja sekä kotkia, joita silloin tällöin lenteli yläpuolellamme. Jokin pysäyttävä tunne valtasi meidät, kun kookkaiden siipien varjo liukui hiljaa tien pintaa pitkin. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä hetkeä – niin vaikuttava se oli.
Ylängölle saapuessamme ero rannan lämpötilaan (35°C) verrattuna oli hämmästyttävä, kymmenen astetta viileämpi. Ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon iho ei hikoillut ja viileys tuntui virkistävältä. Tuuli tuiversi mukavasti tukkaa, ja tuntui ihanalta nostaa kädet kohti taivasta ja hengittää syvään. Vuoristoilma oli täynnä taikaa ja se tuntui hyvältä suomalaisen hipiässä.
Jokin pysäyttävä tunne valtasi meidät, kun kookkaiden siipien varjo liukui hiljaa tien pintaa pitkin. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä hetkeä – niin vaikuttava se oli.
Staycation Omaloksen ylängöllä Kreetalla – Yöt vuorten sylissä Hotelli Neos Omaloksen hiljaisuudessa
Ajomatka Rethymnonin hotellistamme (Aquarius) Omaloksen ylängölle kesti vajaat pari tuntia, mutta meillä ei ollut aikataulua, joten saimme reissuun uppoamaan ainakin tuplasti aikaa. Olimme käyneet Omaloksen ylängöllä viimeksi kolme vuotta sitten, mutta emme koskaan aiemmin olleet ajatelleet jäädä sinne yöksi. Nopealla googlauksella silmiimme osui pieni hotelli nimeltä Neos Omalos. Varausta emme tehneet ennakkoon (vaikka hotelli onkin Samarian rotkon vaeltajien suosiossa), vaan lähdimme siitä ajatuksesta, että jos tilaa ei ole, valitsemme toisen hotellin tai jos kaikki majapaikat ovat täyteen varattuja, ajamme takaisin kaupunkikotiimme.
Hotelli Neos Omalos sijaitsee ylängön alkupäässä, reilun tuhannen metrin korkeudessa, keskellä yksinkertaista kauneutta, hiljaisuutta ja sellaista aikaa, joka tuntuu virtaavan aivan eri tahtiin kuin rannikolla.
Saavuimme perheomisteiselle hotellille puoli viiden maissa, ja omistajapariskunta Giorgos ja Ritsa Drakoulakis ottivat meidät lämpimästi vastaan kertoessamme lähteneemme pakoon rannikon hellettä. Kävimme tsekkaamassa pari näköalaltaan erilaista huonetta, joista valitsimme rauhallisen pääkadun puolelle avautuvan parvekkeellisen huoneen. Jätimme vähäiset matkatavaramme ja lähdimme lasilliselle ravintolan terassille. Olut ja valkoviini kutkuttivat makuhermoja, samoin oliivit, jotka olivat niin maukkaita.
Terassilta oli mukava seurata, kuinka Samarian rotkon vaellukselta palaavat matkailijat saapuivat hiljalleen takaisin, pölyisinä ja väsyneinä, mutta selvästi tyytyväisinä. Pari pientä ranskalaisryhmää vaihtoi fiiliksiään päivän kokemuksista, ja vaikka emme ymmärtäneet juuri sanaakaan, heidän eleistään ja äänensävystään huokui vaelluksen tuoma yhteinen riemu. Noihin hymyihin oli helppo yhtyä, sillä muistan edelleen oman vaellukseni äidin kanssa samaisessa rotkossa ollessani viisitoistavuotias.
Mehukkaiden kurkkujen ja tomaattien päälle keittiön naiskokit olivat lisänneet glistrídaa (γλιστρίδα), joka on Omaloksen ylängöllä kasvava yrtti.
Rakkaudella tehtyä maukasta ja konstailematonta kotiruokaa sekä huomioivaa asiakaspalvelua
Vuoriston raikas tuoksu sekoittui keittiöstä leijuviin valkosipulin, oliiviöljyn ja villiyrttien aromeihin. Tuoksut houkuttelivat meidät sisälle ja istahdimme pöytään. Tarjoilija Sofia tuli luoksemme hymyillen ja kävimme yhdessä hänen kanssaan läpi ruokalistaa. Hänen suosittelemansa keittiön erikoisuudet, joita ei rannan ravintoloista löytyisi, herättivät heti kiinnostuksemme. Päädyimme ensimmäisenä iltana nauttimaan konstailemattoman krouvit, mutta ah niin maukkaat lähiruoka-annokset. Kanaa tomaattikastikkeessa ja lammasta viinissä (annos noin 11 €) saivat lisukkeeksi itse tehtyjä ranskalaisia, joiden paistamiseen oli käytetty ainoastaan parhainta paikallista oliiviöljyä.
Jälkimmäisenä iltana nautimme porsaan ja lampaan kyljyksiä, perunoita ja mehukkaita kurkkuja sekä tomaatteja. Niiden päälle keittiön naiskokit olivat lisänneet glistrídaa (γλιστρίδα), joka on Omaloksen ylängön kaltaisilla alueilla luonnonvaraisesti kasvava yrtti. Mikä makujen sinfonia meitä kohtasi molemmilla illallisilla, ja jälkiruokana tarjoiltiin talon puolesta vesimelonia ja tsikoudiaa (τσικουδιά) tai jäätelöä. Hyvä ruoka sai meidät kylläisiksi ja oli ihana pujahtaa viileään huoneeseen nukkumaan.
Aamiainen oli katettuna pöytään, ja se oli kunnianosoitus paikallisille, yksinkertaisille raaka-aineille.
Päivän tärkein ateria maistui hyvin nukuttujen öiden jälkeen taivaalliselta
Hotelli Neos Omalos sijaitsee ylängön alkupäässä, reilun tuhannen metrin korkeudessa, keskellä yksinkertaista kauneutta, hiljaisuutta ja sellaista aikaa, joka tuntuu virtaavan aivan eri tahtiin kuin rannikolla. Jo ensimmäisenä yönä nukuimme yhdeksän tuntia, syvää ja katkeamatonta unta. En muista, milloin viimeksi olisin nukkunut niin hyvin. Keho ja mieli taisivat olla levon tarpeessa. Emme kuulleet yön aikana mitään häiriöääniä tai liikenteen melua. Valosaastettakaan ei ollut ja seuranamme oli vain vuoriston hiljaisuus ja ihana viileys. Käytin itse lakanan lisäksi jopa paksua vilttiä, ihan varmuuden vuoksi, etten palellu – vilukissa kun olen.
Aamuisin heräsimme töihin lähtevien lampaiden ääniin ja kellojen kilinään, kun avasimme rustiikkiset, hieman narisevat tuplaovet parvekkeelle. Kivilattia tuntui viileältä varpaiden alla ja tuuli havisutti vienosti edessä olevan puun lehtiä ja kutsui meitä tarttumaan uuteen päivään. Aivan täydellistä. Toisesta kerroksesta laskeuduimme kahdeksan jälkeen portaat alas ja vastaanoton ohitse kävellessämme katselimme alueen maastokarttoja ja ihailimme hienosti taottua kri-kri-vuohta ja vuoristoa esittävää taideteosta.
Maksoimme kahdesta hotelliyöstä aamiaisineen ja hotelliveroineen yhteensä 104 euroa. Tämä summa tuntui melkein epätodelliselta siihen nähden, kuinka lämpimän vilpittömästi meistä pidettiin huolta. Aamiainen oli katettuna pöytään, ja se oli kunnianosoitus paikallisille, yksinkertaisille raaka-aineille. Lautasella odottivat keitetyt kananmunat, juustoviipaleet, mehukkaat tomaattilohkot sekä lämmin, rapeakuorinen leipä ja croissantit. Täyteläinen kreikkalainen jugurtti sai seurakseen hunajaa, hilloa ja mysliä ja niistä saimme rakentaa omanlaisen makuyhdistelmämme. Appelsiinimehu oli tietenkin tuorepuristettua, muuta ei täällä vuoristossa tunneta, ja iso teepannu tarjosi useamman kupillisen rauhalliseen aamuhetkeen. Kaikki oli niin simppeliä, tuoretta ja sydämellä tehtyä, että vatsan lisäksi hyvän olon sai myös mieli.
Emme kuulleet yön aikana mitään häiriöääniä tai liikenteen melua. Valosaastettakaan ei ollut ja seuranamme oli vain vuoriston hiljaisuus ja ihana viileys.
Staycation Omaloksen ylängöllä Kreetalla – Päiväretkiä vuoristossa ja Sougian merenrantakylässä
Niin ihanan viileää kuin hotellilla olikin, emme silti malttaneet pysyä paikallamme, sillä vuoriston raikkaus antoi uudenlaista virtaa ja herätti uteliaisuuden lähiseutuja kohtaan. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Omalokselta etelään kohti Sougian merenrantakylää. Vajaa tunnin ajomatka kulki vuorten lävitse ja rotkojen reunamia pitkin, ja matkan varrella maisema vaihteli autioituneista kivitaloista eläväisiin kyliin, joissa kreikkalaiset miehet istuivat perinteisessä kahvilassa (αφενείο) pelaamassa kahvikuppi tai rakilasi edessään. Kiikarit olivat onneksi päiväretkilläkin mukana, ja bongasimme matkan aikana niin vuohia kuin ylvään haukan liitämässä taivaalla ja istahtipa se tolpannokkaan kuvattavaksikin.
Vuoriston raikkaus antoi uudenlaista virtaa ja herätti uteliaisuuden lähiseutuja kohtaan.
Perille päästyämme meitä tervehti kirkkaan turkoosi meri, joka houkutteli riisumaan kengät ja vilvoittelemaan jalkoja rantavedessä. Meren läheisyys ja sillä hetkellä aika olematon tuulenvire saivat meidät kaipaamaan takaisin Omalokselle, olihan lämpötila taas kivunnut roimasti ylös. Meitä nauratti. Mutta täällä kun oltiin, toki nautimme olostamme ja vatsakin alkoi kurnia. Sopiva lounaspaikka, To Tzitziki Sougia, löytyi TripAdvisorin avulla ja rantakadulla sijaitseva ravintola oli saanut loistavia arvioita, joten istahdimme pöytään vatsat odotuksesta kuristen.
Vaikka olemme matkailleet Kreikan saarilla jo kahdenkymmenen vuoden ajan, emme ole koskaan aiemmin nähneet näin ilahduttavaa ruokalistaa.
Voi, miten inspiroivan ravintolan olimmekaan löytäneet! Vaikka olemme reissanneet Kreikan saarilla jo kahdenkymmenen vuoden ajan, emme ole koskaan aiemmin nähneet näin ilahduttavaa ruokalistaa. Ravintolan omistaja, saksalaiskreikkalainen nainen, oli itse somistanut menun käsin ja lista oli kuin pieni taideteos. Hän kertoi halunneensa tehdä ruoan valinnasta hauskan hetken, ja siinä hän todella onnistui.
Löysimme nopeasti omat suosikkimme ja nautimme niistä, jo ennakkoon, suunnattoman paljon. Oma salaattini, joka yhdisti grillatut ravut, avokadon ja nektariinin, sai viime silauksensa appelsiinibalsamicosta ja paahdetuista mantelilastuista, joiden makuyhdistelmä oli taivaallinen. Mieheni valitsema hunajalla karamellisoitu appelsiinibroileri suli suussa. Ja olihan se kieltämättä aika ihanaa jakaa lounashetki pöydän viereen asettuneen suloisen kissan kanssa. Keskustelu omistajan kanssa kestävistä valinnoista jäi myös mieleeni ja se avasi hieman kreikkalaisten arkipäivää, vaikka meille onkin siitä jonkinlainen käsitys vuosien mittaan jo muodostunut.
Tuntui hyvältä olla osa maailmaa, jossa kaikkea ei ole siistitty ja järjestelty valmiiksi, jossa voi yhä löytää jotakin aitoa, rosoista ja rehellistä.
Staycation Omaloksen ylängöllä Kreetalla – Vuoriston viileydessä huikeissa maisemissa
Toisena päivänä päätimme tutkia Omaloksen ylänköä tarkemmin ja pysähdyimme lounaalle ravintola Xyloskaloon, joka sijaitsee aivan Samarian rotkon aloituspisteessä. Paikka oli rauhallinen, sillä rotkon vaeltajat olivat jo lähteneet reitilleen, ja meillä oli aikaa nauttia näkymistä, mitä nyt ravintolan outona musiikkivalintana ollut elektro techno sitä hieman häiritsi. Yksinkertainen, mutta täydellisen kypsistä tomaateista, paprikasta, kurkusta, fetasta ja oliiveista koostuva kreikkalainen salaatti maistui taivaalliselta varjoisalla terassilla, jossa tuli tuulenpuuskan osuessa kohdalle paikoitellen jopa vilu.
Maisemat olivat kuin maalauksesta, mutta kaiken kauneuden keskelle mahtui myös pysäyttävä hetki: matkan varrella, muutaman sadan metrin päässä ravintolasta, oli jälki toisenlaisesta lounaasta. Yksi alueen saalistajalinnuista – ehkä kotka – oli aiemmin aterioinut. Se, mikä meille oli outo näky, oli paikallisille vain osa luonnollista rytmiä. Elämän kiertokulku oli tässä ympäristössä käsinkosketeltavan läsnä ja siinä hetkessä tajusimme taas, kuinka pieniä me ihmiset olemme vuorten rinnalla. Tuntui hyvältä olla osa maailmaa, jossa kaikkea ei ole siistitty ja järjestelty valmiiksi, jossa voi yhä löytää jotakin aitoa, rosoista ja rehellistä.
Omaloksen ylängöllä opin, miten tärkeää on antaa itselleen lupa vain olla. Kääntää kasvot aurinkoon, antaa tuulen tuivertaa tukkaa, hengitellä rauhaksiin villiyrttien tuoksua ja kuunnella, mitä hiljaisuus kuiskaa.
Staycation Omaloksen ylängöllä Kreetalla – Hiljaisuuden ja kohtaamisten voima
Viimeisenä aamuna Omaloksella heräsin puoli kuudelta, sillä halusin nähdä, miltä auringonnousu näyttää näin korkealla. Lämpötila oli juuri ja juuri parissakymmenessä asteessa ja viileys tuntui hyvältä iholla. Kävelin hiljaa hotellin ympäristössä ja kuuntelin vuohien ja lampaiden sekä niiden paimenien aamuisia ääniä. Kapusin pienen mäen vanhalle kirkolle ja fiilistelin siellä kaikkea sitä, mitä olimme tällä pienellä staycationilla kokeneet. Olo oli levollinen ja kiitollinen. Ja taisi siinä muutama onnenkyynelkin vierähtää poskille.
Tuntui hyvältä ajatella perhettä ja ystäviä sekä muistella käymiämme pieniä keskusteluja nuoren, rotkoon suuntaavan, kanadalaisparin kanssa ja sitä miten amerikkalaisen herran ja rouvan kanssa ihastelimme hotellin ilmapiiriä. Tällaiset kohtaamiset jäävät mieleen ja vaikka niissä ei sanota paljon, ne tuntuvat hyvältä. Ihmisyys on silloin kaiken keskiössä ja olemme toisillemme läsnä.
Omaloksen ylängöllä opin, miten tärkeää on antaa itselleen lupa vain olla. Kääntää kasvot aurinkoon, antaa tuulen tuivertaa tukkaa, hengitellä rauhaksiin villiyrttien tuoksua ja kuunnella, mitä hiljaisuus kuiskaa. Kun matkamme jatkui kohti rannikkoa, tuntui kuin jokin sisällämme olisi asettunut paikoilleen. Olo oli keventynyt hiljaisuudesta, maisemista ja lempeistä kohtaamisista. Ja ehkä juuri siksi Omalos jäi sydämiimme erityisenä paikkana, toivottaen meidät sanattomasti tervetulleiksi uudelleen.
Kiitos paljon – Ευχαριστώ πολύ!
❤️: Pilvi
Mikäli matkailu Kreikassa kiinnostaa, voit lukea myös artikkelini Zakinthos – Joonianmeren helmi.
