Matka tähtiin – Pikku Prinssi Åbo Svenska Teaterissa, lippu saatu
Kuvittele eteesi kuuma ja kuiva autiomaa ja sen yläpuolella lentävä lentokone. Hetkeä myöhemmin kone tekee pakkolaskun Saharaan, ja keskellä valtavaa tyhjyyttä kaksi hahmoa kohtaa toisensa: lentäjä ja pieni poika, joka esittää yksinkertaisen mutta hämmentävän pyynnön, piirrä minulle lammas. Näin alkaa yksi maailman rakastetuimmista tarinoista.
Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on teos, jonka moni tuntee. Åbo Svenska Teaterin näyttämöllä tästä klassikosta muodostuu hurmaavan leikkisä teos, joka resonoi monella tasolla. Esitys perustuu rakastettuun romaaniin ja Turussa nähdään ohjaaja Janne Pellisen dramatisoima näyttämösovitus, johon Seppo Parkkinen on antanut dramaturgista konsultaatiota. Lentäjän ja prinssin kohtaaminen outojen aikuisten ja planeettojen keskellä avaa näyttämölle satumaisen tarinan, joka toimii vertauskuvana inhimilliselle elämälle ja arvoille. Esitys osuu hienosti siihen, miten lempeän tarkasti Pikku Prinssi katsoo aikuisten maailmaa. Ja vaikka kyseessä on lastennäytelmä, ei teos ole koskaan ollut vain lasten tarina. Ja Åbo Svenska Teaterissa sen oivaltaa uudelleen. Tarina avautuu näyttämöllä taianomaisena satuna, mutta ennen kaikkea hiljaisena filosofisena pohdintana elämästä. Se kutsuu katsojan matkalle, jossa pienet kohtaamiset ja suuret kysymykset kulkevat rinta rinnan.
Tarina avautuu näyttämöllä yhtä taianomaisena satuna, mutta ennen kaikkea hiljaisena filosofisena pohdintana elämästä.
Pikku Prinssi, Åbo Svenska Teater. Dick Holmström (Lentäjä) ja Oksana Lommi (Pikku Prinssi). Kuvat Pette Rissanen.
Monitasoinen tarina rakentuu taitavan työryhmän käsissä
Åbo Svenska Teaterin Pikku Prinssi koskettaa, koska se puhuu ystävyydestä, vastuusta, yksinäisyydestä ja rakkaudesta yksinkertaisen herkästi. On ihana seurata kohtauksia avoimin mielin, antaa tarinan koskettaa ja viedä mukanaan. Kettu, Ruusu ja planeettojen kummalliset asukkaat eivät näyttäydy lavalla ainoastaan satuhahmoina, vaan ennemminkin peileinä, joissa näen jotain itsestänikin.
Esityksen visuaalinen maailma tukee kokemusta täydellisesti. Annukka Pykäläisen leikkisän kekseliäs lavastus luo unenomaista näyttämökuvaa, jossa autiomaa ja kaukaiset planeetat tarkkoine yksityiskohtineen tuntuvat aidoilta, ja Antti Niitemaan valaistus loihtii hetkiä, jotka pysäyttävät katseen ja saavat maailman murheet unohtumaan. Noissa hetkissä tuntuu terapeuttiselta kokea sitä ääretöntä uteliaisuutta, jota Pikku Prinssi kantaa sydämessään.
Istuessani katsomossa huomasin ajattelevani, kuinka erikoista on, että tämä tarina voi pysäyttää näin tehokkaasti. Pikku Prinssi ei selitä maailmaa puhki. Se kysyy. Ja jotenkin tuntuu, että kysymykset jäävät mieleen vahvemmin kuin vastaukset. Esityksen tunnelmaa kannattelevat myös Jani Orbinskin hieno sävellys ja äänisuunnittelu, jotka kuljettavat katsojaa hiljaisten hetkien ja seikkailun välillä. Amita Kilumangan taidokas pukusuunnittelu sekä Sarianna Sormusen maskisuunnittelu puolestaan luovat hahmoille satumaiset, mutta todelliset ilmeet.
Taitavien ammattilaisten käsissä lavalle rakentuu taianomainen kokonaisuus, ja juuri tällaiselle tarinankerronnalle tuntuu olevan maailmassa nyt erityinen tarve. Hektisen arjen keskellä on lohdullista pysähtyä hetkeksi ja antaa yksinkertaisen, viisaasti kerrotun tarinan muistuttaa siitä, mikä elämässä lopulta on olennaista.
Pikku Prinssi ei selitä maailmaa puhki. Se kysyy. Ja jotenkin tuntuu, että kysymykset jäävät mieleen vahvemmin kuin vastaukset.
Pikku prinssi, Åbo Svenska Teater. Julia Korander (käärme, juoppo) ja Oksana Lommi (prinssi). Kuvat Pette Rissanen.
Matka tähtiin – Pikku prinssi Åbo Svenska Teaterissa: viiden näyttelijän ensemble luo lavalle kerroksellisia kohtaamisia
Viiden eri-ikäisen näyttelijän ensemble liikkuu lavalla kuin kotonaan, ja heidän rohkea heittäytymisensä rooleihin ihastuttaa. Lapsenomainen ilo välittyy katsomoon ja naurattaa useasti ääneen. Näyttelijöiden vilpittömyys tuo tarinaan syvyyttä ja tekee hetkistä aitoja ja lämpimän koskettavia. Heidän työnsä kantaa teoksen universaalia teemaa vaikuttavasti, ja on helppo uskoa, että koko työryhmä on nauttinut suunnattoman paljon tämän maailman luomisesta meidän nähtäväksemme.
Oksana Lommi on nimiroolissa ilmetty Pikku Prinssi, ja hänen tulkintansa kantaa esityksen läpi. Hän onnistuu välittämään lapsen ilon, herkkyyden ja loputtoman uteliaisuuden luonnollisesti ja vakuuttavasti. Lommin kyky pohtia ääneen “miksi asiat ovat niin kuin ovat” tuo hahmoon syvyyttä ja luo esityksen filosofisen ytimen. Hän rakentaa hahmonsa pieteetillä ja lapsen avoin tapa nähdä maailma välittyy eleisiin ilman kyynisyyttä. Lommin työ on tarkkaa, ilmaisuvoimaista ja täynnä vilpitöntä läsnäoloa.
Lentäjänä nähdään Åbo Svenska Teaterin johtajanakin aiemmin työskennellyt Dick Holmström. Hänen kohtaamisensa Pikku Prinssin kanssa herättää lentäjän huomaamaan elämän merkitykselliset asiat uudelleen. Pitkän linjan ammattilaisena Holmström rakentaa roolistaan koskettavan ja hänen yksinäisyytensä tuntuu riipaisevalta, enkä voi olla pohtimatta aiheen osuvuutta tähän päivään ja siihen, miten me ihmiset enenevissä määrin kaipaamme toista rinnallemme. On myös lohdullista ja sydäntä lämmittävää nähdä Holmströmin ilakointia planeetoilta toiselle siirryttäessä. Mitä kaikkea ihminen voikaan saada, kun kulkee sydän avoinna ja katsoo asioita uteliaasti.
Viiden eri-ikäisen näyttelijän ensemble liikkuu lavalla kuin kotonaan, ja heidän rohkea heittäytymisensä rooleihin ihastuttaa.
Pikku Prinssi, Åbo Svenska Teater. Julia Korander (Ruusu) ja Oksana Lommi (Pikku Prinssi) sekä Ingemar Raukola (Turhamainen). Kuvat Pette Rissanen.
Näyttelijöiden vahva läsnäolo tekee Pikku Prinssistä elävän
Ingemar Raukola nähdään lavalla muun muassa Turhamaisena ja Kettuna. Hänen heittäytymisensä on vaikuttavaa, jopa villin ketun äänien matkimisen hän osaa hämmästyttävän luontevasti. Raukola vispaa lanteitaan glitterin kuorruttamana Turhamaisena, ja hahmon itsekeskeisyys sekä pinnallisuus välittyvät selkeästi, kuitenkin ilman, että hahmo muuttuu parodian lähettilääksi. Hän onnistuu roolillaan herättämään ajatuksia, ei vain naurua. Silmäkulmiin kihoaa liikutuksen kyyneliä, kun Kettu ja Pikku Prinssi kohtaavat ja oppivat, mitä ystävyys merkitsee.
Julia Korander taituroi näyttämöllä monissa vivahteikkaissa rooleissa. Dramaattisena Ruusuna hän tuo lavalle teatraalista herkkyyttä. Ruusun kautta hahmo näyttää, miten rakkaus ja välittäminen voivat olla sekä kauniita että haavoittavia. Käärmeenä Korander tuo esiin salaperäisyyden, vaaran ja arvoituksellisen elämän kiertokulun teemat. Tämän kautta sekä Pikku Prinssi että yleisö joutuvat pohtimaan maailmaa, joka on täynnä houkutuksia ja valintoja, joilla on seurauksensa. Sänkyyn jumittunut Juoppo tuo esiin ihmisen heikkoudet, yksinäisyyden ja turhautumisenkin. Hahmo näyttää aikuismaailman absurdiuden ja pinnallisuuden, mutta samalla muistuttaa, että aina on mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen.
Jerry Wahlforss puolestaan nähdään Kuninkaana, ja hänen vahva osaamisensa välittyy myös Liikemiehen ja Maantieteilijän rooleissa. Hänen hahmonsa tuovat lavalle juuri sitä absurdiutta ja ironiaa, jota Pikku prinssin planeettojen aikuiset edustavat. Kuninkaan roolissa Wahlforss toimii ylpeyden ja vallanhimon airuena, yhtä aikaa koomisesti ja vaikuttavasti. Alamaisen asema tuodaan hyvin esiin kuningasta kuljettavana Rottana (Svante Kotilainen), joka tyytyy kohtaloonsa. Liikemies kuvastaa ahneutta ja järjen sokeutta, jossa aikuinen on niin uppoutunut numeroihin ja omaan etuunsa, ettei huomaa ympärillään tapahtuvaa elämää. Hahmo on niin nauruhermoja kutkuttava kuin ajatuksia herättävä.
Maantieteilijästä Wahlforss rakentaa hahmon, joka elää kirjojen ja karttojen keskellä, maailmassa, jossa kaikki on kirjattu muistiin, mutta mitään ei ole koettu itse. Tämä on samaan aikaan huvittavaa ja hieman surullistakin. Hahmo jää etäälle todellisesta elämästä, ikään kuin turvallisesti karttojen ja faktojen taakse. Silti tulkinta herättää myös myötätuntoa. Sen kautta Pikku Prinssin oma matka korostuu: hänen uteliaisuutensa sekä halunsa nähdä ja kokea itse.
On helppo uskoa, että koko työryhmä on nauttinut suunnattoman paljon tämän maailman luomisesta meidän nähtäväksemme.
Pikku Prinssi, Åbo Svenska Teater. Oksana Lommi ja Ingemar Raukola (Kettu) sekä Jerry Wahlforss (Kuningas) ja Svante Kotilainen (Rotta). Kuvat Pette Rissanen.
Ihanaa leikkiä mittakaavoilla – Tarina kasvaa ihmisen mukana
Yksi esityksen vaikuttavimmista hetkistä on kohtaus, jossa lentokone syöksyy autiomaahan. Se on näyttämöllisesti oivaltava hetki, jossa leikitellään mittakaavoilla: pienellä ja suurella, yksilöllä ja maailmalla. Yhtäkkiä valtava Sahara onkin vain pieni määrä hiekkaa. Kuinka oivaltavasti teatteri pystyykään muuttamaan mittasuhteita. Yksi hiekanjyvä tai pieni tähti voi olla kokonainen maailma. Samalla nuo ovat hyvin pikkuprinssimäisiä ajatuksia, joissa maailma on suuri, mutta toisinaan myös hämmästyttävän pieni.
Pikku Prinssi on yksi niistä teoksista, jotka muuttuvat lukijan, ja katsojan, mukana. Lapsena tarina on seikkailu. Nuorena se on hieman outo ja surullinen satu. Aikuisena se kuvaa terävästi sitä, kuinka helposti ihminen voi eksyä pois itsestään. Istuin katsomossa ja mietin, kuinka moni meistä on joskus ollut tuo epäonninen lentäjä: se ihminen, joka on unohtanut piirtää lampaan ja katsoa maailmaa lapsen viattomin silmin. Siksi teos sopii äärimmäisen hyvin teatteriin ja se ei ole lavalla vain kertomus, vaan kuvaus äärimmäisen merkittävästä kohtaamisesta. Katsoja tunnistaa itsensä niissä aikuisissa, joita prinssi kohtaa matkallaan. Ja samalla hän toivoo, ettei olisi aivan samanlainen.
Kuinka moni meistä on joskus ollut tuo epäonninen lentäjä: se ihminen, joka on unohtanut piirtää lampaan ja katsoa maailmaa lapsen viattomin silmin?
Pikku Prinssi, Åbo Svenska Teater. Oksana Lommi ja Ingemar Raukola. Kuva Pette Rissanen.
Matka tähtiin – Pikku Prinssi Åbo Svenska Teaterissa: ihmettele ja avaa sydämesi, vain siten näet kaikkein parhaiten
Esiripun laskeuduttua ajatukseni palaavat väistämättä näytelmän alkuun: autiomaahan ja siihen pieneen poikaan, joka pyytää lentäjää piirtämään lampaan. Pyyntö on yksinkertainen, melkein lapsellisen arkinen, mutta siinä on samalla jotain olennaista. Se pysäyttää. Yhtäkkiä maailma ei kaipaakaan selityksiä vaan tilaa ihmettelylle. Autiomaa ei tunnu enää tyhjältä, vaan paikalta, jossa kaksi toisilleen vierasta voi kohdata, ja samalla kenties ymmärtää jotakin itsestäänkin.
Juuri siksi Pikku Prinssi tuntuu niin ajattomalta. Se ei kuulu vain lapsille tai aikuisille, vaan muuttuu sen mukaan, millaisessa elämänvaiheessa sitä katsoo. Lapsena tarina on seikkailu tähtien ja planeettojen välillä. Aikuisena siihen hiipii mukaan hiljainen tunne siitä, että onko jotakin tärkeää kenties jäänyt matkan varrelle.
Ehkä juuri siinä on tämän tarinan voima. Se ei saarnaa eikä selitä. Se vain muistuttaa. Ystävyydestä, yksinäisyydestä, rakkaudesta, vastuusta ja pienestä merkityksellisestä hetkestä, kun joku pysähtyy, katsoo sinua silmiin ja pyytää: piirrä minulle lammas.
Nyt tuntuu siltä, että taskussani kulkee edelleen pieni hiekanjyvä Saharasta. Ehkä se kimmeltää tähden lailla, jos katson sitä oikeassa valossa ja osaan ihmetellä ja kysyä miksi asiat ovat niin kuin ovat.
❤️: Pilvi
Pikku Prinssi Åbo Svenska Teaterissa 9.5.2026 asti. Osta lippusi suoraan teatterilta.
Mikäli lukuintoa riittää, lue myös arviot Romeo ja Julia Åbo Svenska Teaterissa ja Fröken Julie Åbo Svenska Teaterissa.
Artikkelin kuva: Pikku Prinssi, Åbo Svenska Teater. Oksana Lommi ja Dick Holmström. Kuva Pette Rissanen.
